Kouvola Indians uusi lippupallon naisten SM-kullan
16.5.2016 klo 12:00
|
Hopeaa Oulu Northern Lightsille, Kotka Eagles kolmas Kuusankoskella sunnuntaina pelattu lippupallon naisten SM-turnaus päättyi iloisiin Intiaani-juhliin. Ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Kouvola Indians ei antanut muiden yllättää ja uusi mestaruutensa. Sunnuntain lopputurnauksessa pelattiin kaksi ottelua. Indians oli selvittänyt tiensä finaaliin jo aiemmin voittamalla Oulun turnauksen. Näin ollen Northern Lights ja Eagles pelasivat välierässä toisesta paikasta finaaliin. Semifinaalista muodostui varsin tasaväkinen taistelu. Puoliajalla oululaiset johtivat pisteellä (13–14), mutta kotkalaisten kolmas touchdown ottelun toisella puoliajalla siirsi Eaglesin 19–14 –johtoon. Hetkeä myöhemmin Northern Lights katkaisi kotkalaisten heiton ja pohjusti riistolla oululaisten johto-osuman. Viisi minuuttia ennen loppua Northern Lights johti 20–19. Kun Northern Lights vielä lopussa kaunisteli lukemia touchdownilla ja lisäpisteellä, etenivät oululaiset finaaliin lukemin 27–19.
Alun haparoinnin jälkeen Indians oli finaalissa omaa luokkaansa Northern Lights jatkoi SM-finaalissa siitä, mihin välierässä jäi. Indiansin vasta herätessä pelaamaan Northern Lights siirtyi 7–0 –johtoon. – Meillä oli alussa pientä jännitystä, Indiansin päävalmentaja Mika Lindholm kertoo. – Mutta kun siitä selvisimme, niin pystyimme toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaamme. – Olimme saaneet nähdä jo välieräottelussa, miten Northern Lights pelaa. Tiesimme, mihin kannattaa iskeä. Puoliaikaan mennessä lentopallokentiltä lippupalloon siirtynyt Jaana Kekki sekä Emilia Kemppi olivat vieneet Indiansin 12–7 –johtoon. Toisella puoliajalla sama tahti jatkui. Indians teki kaksi touchdownia lisää ja piti samalla oman maalialueensa koskemattomana. Nuori Indians-kolmikko Kemppi, Carola Lindholma ja Satu Suninen kuuluivat kaikki kultajoukkueen ratkaisupelaajiin. – He olivat voittamassa kultaa jo vuonna 2013. Vaikka kukaan heistä ei ole vielä edes 20-vuotias, on heillä paljon kokemusta lajista, ja he ovat pelanneet paljon yhdessä. He tietävät kentällä, mitä tekevät. Lisäksi puolustuksen puolella Pauliina Nyyssönen oli tärkeässä roolissa.
Lippupallon SM-sarja 2016:Oulun turnaus 24.4. Northern Lights – Indians 12–20 Eagles – Northern Lights 12–26 Indians – Eagles 56–18
Lopputurnaus, Kouvola, 15.5. välierä: Northern Lights – Eagles 27–19 SM-finaali: Indians – Northern Lights 26–7
Lippupallon miesten SM-sarjaa ei keväällä 2016 pelattu.
Kuvien lähde: |




