GS Demons voitti selkeällä marginaalilla Scandinavian Bowlin
7.5.2016
|
Norjalainen Trolls pelasi ennakkoluulottomasti, mutta Demonsin varmuus oli lauantaina liikaa vieraille. Lauantai-iltana Brahenkentällä pelatussa Scandinavian Bowlissa kohtasivat kolme edellistä Suomen mestaruutta voittanut GS Demons ja Norjan mestari Vålerenga Trolls. Demons vei heti ensimmäisen hyökkäysvuoronsa maaliin eikä luopunut sen jälkeen johdostaan. Lopulta Pohjoismaiden parhaan naisjoukkueen arvo jäi Helsinkiin numeroin 32–0. Demonsin hyökkäys kuljetti palloa koko illan vahvasti juosten. Anu Ruotsalaisen (25 yritystä/168 jaardia) johdolla kotijoukkue eteni kaiken kaikkiaan 283 juoksujaardia. Ruotsalaisen lisäksi pelinrakentaja Tiina Möttönen (5/43) ja Katri Laine (8/38) uurastivat pallon kanssa. Vahvasta juoksupelistä huolimatta valtaosa maaleista syntyi kuitenkin heittäen ja ainoastaan Laineen tekemä avausmaali syntyi juoksupelistä. Ensimmäisen ottelunsa Demonsin pelinrakentajana pelannut Möttönen heitti 130 jaardia ja yhteensä 3 touchdownia. Kotijoukkueen parhaana palkittu Laine vei toisella neljänneksellä Demonsin 12–0 –johtoon 53-jaardisen heittopelin päätteeksi. Kun vielä ensimmäisellä puoliajalla Laine taklasi norjalaisten pelinrakentajan Martine Engerin maalialueelle, Elina Kero koppasi touchdownin ja Laine juoksi lisäpisteen sisään, lähdettiin tauolle 24–0. Toisen puoliajan ainoat pistesuoritukset syntyivät päätösneljänneksellä, kun Möttönen heitti Sanni Seppälälle ensin touchdownin ja sen perään lisäpisteen. Loppulukemat Brahenkentän illassa olivat näin ollen 32–0.
Norjalaiset ovat menneet vuodessa harppauksen eteenpäin Vålerenga Trollsin hyökkäyspelin sielu oli nopea ja vahva keskushyökkääjä Cathinka Sandsdalen, jonka tilastoja tosin heikensivät muutamat pallon pudotukset ja niistä seuranneet jaardimenetykset. Demonsin päävalmentaja Mika Eloranta kehui norjalaisten tehokasta juoksupeliä, mutta löysi siihen osasyyn myös omasta puolustuksesta. – Meillä oli tiedossa, että juoksupeliä sieltä tulee. Osasimme odottaa sitä. – Siellä oli kyllä vahva ja nopea juoksija vastassa, mutta varsinkin alussa teimme paljon virheitä taklauspelissä ja otimme huonoja kulmia. Siinä kuitenkin paransimme ottelun aikana. Kotijoukkueen puolustuksen kovin testi tuli ensimmäisen puoliajan lopulla, jolloin Trolls sai neljä yritystä hyvin läheltä maalialuetta. Muutaman näyttävän taklauksen illan aikana esittäneen Elina Keron johdolla puolustus kuitenkin kesti. Demons oli valmistautunut otteluun katsomalla norjalaisjoukkueen vajaan vuoden takaista ottelua. – Jos tätä peliä vertaa siihen otteluun, niin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Trollsin peli on kehittynyt todella paljon, Eloranta kehui. Norjan naisten sarjassa pelataan yhdeksällä pelaajalla ja lauantain peli oli ensimmäinen ottelu, jossa Trolls pelasi 11 vs 11 –säännöillä. Kaiken kaikkiaan norjalaisten sivurajalla oli pukeissa 19 pelaajaa. Norjalaisjoukkueen päävalmentaja Yrjan Fraschetti säteili tyytyväisyyttään lopputuloksesta huolimatta. – Tiesimme, että tästä tulee vaikeaa, Fraschetti kertoi. – Mutta olen todella ylpeä pelaajistamme. Kautemme alkaa vasta elokuussa, joten olemme harjoitelleet koko talven vain tätä ottelua varten. Sandsdalenin lisäksi Fraschetti nostaa esille pelinrakentaja Engerin. – Hän pelasi todella hyvän ottelun. Positiivista oli se, että onnistuimme muutamassa pitkässä heitossa. Demons-leirissä oltiin ottelun jälkeen tyytyväisiä siihen, että kausi on nyt pelaamisen osalta saatu käytiin. Tosin seuraavaan otteluun aikaa vielä vajaa kuukausi, kun Naisten Vaahteraliigan avauslauantaina Velodromilla Demons kohtaa vuoden takaisen finaalivastustajan Helsinki Roostersin. – Saimme lopussa peliaikaa kaikille pelaajillemme, mikä on tärkeää, päävalmentaja Eloranta kertoo. – Missään vaiheessa emme kuitenkaan ottaneet peliä kevyesti, vaan runkopelaajiamme oli kentällä koko ajan. – Nyt alamme sitten keskittymään Roosters-otteluun, Eloranta päättää. Naisten Vaahteraliigan kausi 2016 alkaa kesäkuun ensimmäisenä lauantaina.
GS Demons -MVP: Katri Laine Vålerenga Troll -MVP: Cathinka Sandsdalen
|



