Indiansin pelinrakentajaksi kookas britti
2.5.2016
|
Dutch Stephensonilla kokemusta myös valmentamisesta I-divisioonan pudotuspelien ulkopuolelle niukasti kaudella 2015 jäänyt Kouvola Indians saa hyökkäyksensä johtohahmoksi Iso-Britanniasta Suomeen matkaavan Dutch Stephensonin, 25. Isokokoinen (195 cm/100kg) pelinrakentaja omaa aikaisempaa kokemusta kotimaastaan Stirling Clansmenista sekä Yhdysvalloista high schoolista. Kaudella 2014 Stephenson oli Clansmen-hyökkäyksen avainpelaaja ja johdatti joukkueensa sarjan voittoon ilman tappioita. Stephensonin kausi oli tuolloin menestyksekäs myös henkilökohtaisella tasolla. Kahdeksassa ottelussa pelinrakentaja heitti yli 1500 jaardia ja 26 touchdownia. Syötönkatkoja tilastoitiin vain kolme. Pelaamisen lisäksi Stephenson on toiminut Clansmenissa valmentajana. Kouvolassa osataan jo asettaa odotuksia Stephensonin heittojen osoitteille: – Huippulaitahyökkääjä Troy Rice on varmasti helppo kohde, mutta erityisellä mielenkiinnolla odotetaan, miten ajoituksen napsahtavat kohdalleen Santtu Tuvialan ja Hermanni Pentin kanssa, Indiansin tiedotteessa kerrotaan. Indians etsii hyökkäyksen koordinaattori Niklas Joen valmentamaan hyökkäykseen vielä vahvistuksia linjaan. Kokenut keskimmäinen linjapelaaja Paavo Korhonen vahvisti huhtikuun lopussa jatkavansa uraansa Kouvolassa. Korhonen viimeiset vuodet ollut yksi Indians-linjan kulmakiviä. I-divisioona alkaa perjantaina 27. toukokuuta. Indiansin ensimmäinen ottelu on sunnuntaina 29.5. Kuusankoskelle Indiansin vieraaksi matkustaa tuolloin Jyväskylän Jaguaarit.
Katso myös: Indiansin uutinen Stephensonin sopimuksesta
|

