Roni Salosen ja Arttu Tennbergin Swarco Raiders murskasi Berlin Adlerin
26.4.2016
|
Raiders iski Berliinissä 58 pistettä ja piti isännät nollilla Sunnuntaina yhden päätavoitteistaan, Keski-Euroopan seurajoukkueiden BIG6-sarjan avannut innsbruckilainen Swarco Raiders oli avauksessaan murskaavan ylivoimainen. Suomalaispelaajien Roni Salosen ja Arttu Tennbergin edustama Raiders voitti Berlin Rebelsin lukemin 58–0. Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisellä neljänneksellä. Yhdysvaltalaiskeskushyökkääjä Milton Knox juoksi vakuuttavien hyökkäysvuorojen päätteeksi kymmenessä minuutissa Swarcon 21–0 -johtoon, ja kun Adler ei missään vaiheessa saanut hyökkäyksessään kontrolloituja sarjoja käyntiin, oli Swarcolla jopa helppo työ tyylitellä suurinumeroinen voitto. Knox täydensi iltapäiväänsä vielä toisella puoliajalla 59-jaardisella lentopotkun palautuksella syntyneellä touchdownilla. Pelinrakentaja Sean Shelton juoksi itse kaksi touchdownia ja heitti kaksi. Tukimies Roni Salonen kuului jälleen joukkueensa taklaustilaston kärkilistalle keräten kolme taklausta. Berliinin hyökkäys eteni kaikkiaan ottelussa vain 73 jaardia Raidersin 470 jaardia vastaan. Arttu Tennberg kuului hyökkäyksen linjan aloituskokoonpanoon ja pelasi yhdessä Raidersin linjan kanssa erinomaisen ottelun. – Ennen peliä jo tiedettiin, ettei Adler tänä vuonna ole vahvimmillaan ja ottamalla ne muutamat aseet pois, saadaan peli hallintaan, Roni Salonen tiivistää ottelun ratkaisun syitä. Tennberg ja hyökkäyksen linja järjestivät Sheltonille välillä melkoisesti aikaa rakentaa heittopeliä. Yksi isoimmista eroista joukkueiden välillä syntyikin linjapelissä. – En ole vielä katsonut ottelua videolta, mutta ainakin ottelun aikana palaute suojasta oli hyvää. Berliinin boksi oli aika passiivinen eikä ylimääräistä painetta juuri tullut, Tennberg itse pohti maanantaina. Reilut kaksi viikkoa sitten hallitseva Suomen mestari Helsinki Roosters haastoi Raidersin Itävallassa. Ottelu päättyi Raidersin voittoon 37–21. – Roosters oli kokonaisuudessaan vahvempi kuin Adler, Salonen vertaa. – Varmaankin isoin aukko kuitenkin oli se, että Adller pelasi saksalaisella rookie-pelinrakentajalla. – Kyllä Roostersilla ainakin vahvempi puolustuksen linja oli kuin Adlerilla, Tennberg arvioi. Raidersin kausi jatkuu seuraavaksi Itävallan liigan ottelulla Prague Panthersia vastaan. Vajaan kahden viikon kuluttua on seuraava BIG6-liigan ottelu, jossa Raiders kohtaa kotonaan Schwäbisch Hall Unicornsin. Voittamalla toisenkin saksalaisjoukkueen alkulohkossaan, Raidersin jatkopaikka varmistuu.
Katso myös: |

