Maajoukkueen monitoimimies Joonas Raatikainen siirtyy Crocodilesiin
5.4.2016
|
Myös Teemu Sinisalo ja Santtu Karjalainen vihreäpaitojen puolustukseen. Kaudella 2015 Vaahteraliigassa toiseksi sijoittunut Seinäjoki Crocodiles on tehnyt tulevaa kautta koskevan pelaajasopimuksen maajoukkuepelaaja Joonas Raatikaisen, 25, kanssa. Kaksi edellistä kautta Raatikainen (185cm/95kg) on kuulunut Anders Trojans Turun Vaahteraliiga-miehistöön. – Juttelin Joonaksen kanssa pitkin off-seasonia ja olen erittäin tyytyväinen, että hän päätyi meidän haaviin, Crocodilesin päävalmentaja Henri Kotanen kertoo tyytyväisenä seuran tiedotteessa. – Joonas tulee olemaan puolustuksessamme yksi niistä kriittisistä Jenga -pelin paloista, millä lähdemme ensi kautta voittamaan. – Eikä pidä myöskään unohtaa Joonaksen mikealstottmaisia kykyjä pallonkantajana, Kotanen jatkaa ja viittaa uransa jo päättäneeseen fyysiseen NFL-keskushyökkääjään. Jyväskylän Jaguaareissa uransa aloittanut Raatikainen on monipuolinen pelaaja, joka Vaahteraliigassakin pelannut useita paikkoja, muun muassa keskushyökkääjänä ja sisempänä laitahyökkääjänä. Parhaiten Raatikainen kuitenkin tunnetaan roolistaan tukimiehenä. Raatikaisen muuntautumiskykyä kuvaa osaltaan se, että EM-kisoissa 2014 hän oli maajoukkueen kokoonpanossa sekä tukimiehenä että blokkaavana keskushyökkääjänä ja puolustuksen linjamiehenä. – Crocodiles on yksi ammattimaisimmista organisaatioista Vaahteraliigassa, ja on hienoa saada mahdollisuus olla osa sitä, Raatikainen kommentoi sopimustaan. – Olen niin innoissani ensi kesästä, että on vaikea odottaa kauden alkua. Päämäärä 13 maaottelua urallaan pelanneella Raatikaisella on selvä: – Tavoitehan ei tällaisella joukkueella voi olla mikään muu kuin Vaahteramaljan voitto!
Sinisalo ja Karjalainen tuovat kokemusta boksiin Crocodilesin puolustus saa kokemusta ja osaamista riveihinsä myös puolustuksen linjan Teemu Sinisalosta ja tukimies Santtu Karjalaisesta. Sinisalo pelasi viimekaudella Porvoo Butchersissa. Karjalainen puolestaan on kotoisin Oulusta ja omaa 12 vuoden kokemuksen Northern Lightsin joukkueesta. – Voittaminen, mestaruus. Bonuksena sitä toivoo, että saa pelata ehjän ja onnistuneen kauden, kertoo yhden maaottelun urallaan pelannut Sinisalo tiiviisti tulevan kauden tavoitteensa. Karjalainen on harjoitellut koko talven Oulussa ja liittyy Crocodilesiin hyvin valmistautuneena. – Off-season on mennyt hyvin, ja muutaman vuoden tauon jälkeen motivaatio reenaamiseen on hyvin kohillaan. Kiitos Ouluun, että olen saanut olla reeneissä jumppaamassa ja siinä ohella autellut valmennuksessa sen, minkä osaan, tukimies Karjalainen toteaa. Vaahteraliigan käynnistyy perjantaina toukuun 13. päivä. Crocodilesin kausi alkaa reilua viikkoa myöhemmin, kun 21.5. Tampere Saints vierailee Seinäjoella.
Lue myös: Crocodilesin uutinen Raatikaisen, Karjalaisen ja Sinisalon sopimuksista
Kuvien lähde: |


