Oliko Super Bowl 50 puuduttavan tylsä vai salaa mielenkiintoinen?

Maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen ja puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen analysoivat Denverin puolustusta.

Super Bowl 50:n jälkeiset juhlaseremoniat Santa Claran Levi’s Stadiumin nurmella eivät olleet ehtineet edes alkaa, kun itse ottelu oli jo saanut mediassa murskatuomion: ”Harmaa ottelu, historian tylsin Super Bowl, kuolettavan puuduttava”, olivat todennäköisesti käytetyimmät sanaparit.

Monien hyökkäystilastojen valossa tuomio saattaa olla oikeutettu. Denver Broncos voitti Carolina Panthersin 24–10 siitäkin huolimatta, että sen hyökkäys eteni ottelussa vain 194 jaardia. Määrä on pienin, jolla loppuottelu on koskaan voitettu.

Peyton Manningin johtama Broncos-hyökkäys sai hankittua uudet yritykset 11 kertaa, mikä sekin on voittajajoukkueelle pienin määrä koskaan. Kolmannella yrityksellä Broncos sai 10-jaardisen täyteen ainoastaan kerran.

Yhteensä joukkueet menettivät pallon vastustajalle 6 kertaa (2 syötönkatkoa, 4 rähmäystä), ja lisäksi ottelussa tehtiin Super Bowl –historian säkitysennätys (12 kertaa). Liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Panthers-pelinrakentaja Cam Newton ei tanssinut eikä lopussa edes hymyillyt. Hyökkäykset olivat siis ahtaalla, ja puolustukset dominoivat.

Mutta tekeekö se ottelusta tylsän?

– Ei todellakaan! kiistää miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen.

Erityisen innoissaan Heikkinen on Denverin puolustuksen tekemisestä.

– Derek Wolfe sekä tietysti Von Miller ja DeMarcus Ware olivat isossa roolissa Broncosin aggressiivisessa blitzissä. Passrush oli suorastaan huikea.

Broncosin blitzaaminen ja koko puolustuksen toiminta keskittyi Heikkisen mukaan aina ensin juoksun puolustamiseen.

– Jos katsoo puolustuksen linjamiesten tekemistä, niin liikeakti muuttuu selvästi sen jälkeen, kun he tunnistavat pelin heitoksi. Siihen asti he pelaavat puhtaasti juoksua.

– Toisaalta esimerkiksi Von Millerillä oli omalla laidallaan vapauksia, ja hän saattoi yrittää spinnata myös sisäpuolelta Newtonin kimppuun, Heikkinen kuvaa ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Millerin roolia.

Heittopelin puolustamisesta Heikkinen löytää mielenkiintoisia nyansseja varsinkin siitä, miten Denver puolusti liigan kakkostähdistöön valittua sisempää laitahyökkääjää Greg Olsenia.

– Heillä oli pokkaa pelata Olsenia vastaan pelkästään yhdellä pelaajalla, joka silloin oli käytännössä Aquib Talib tai sitten tuplata kahdella pelaajalla eli safetylla ja tukimiehellä. Nämä olivat käytännössä heidän ainoat variaatiot.

– Yksinkertaisuus on toisaalta Wade Phillipsin puolustuksen tavaramerkki, Heikkinen tiivistää.

Myös maajoukkueen puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen näkee, että Denverin puolustukselle riitti Super Bowlissa oma taso. Kokenut koordinaattori ja NFL:n vuoden apuvalmentajaksi valittu Wade Phillips oli asettanut riman jo valmiiksi korkealla.

– Broncosin puolustus ei tehnyt mitään yllättävää tai ihmeellistä, mutta muutokset oli valmisteltu huolellisesti.

– Konferenssifinaalissa Patriotsia vastaan he keskittyivät ottamaan nopeat heitot pois. Nyt safetyt olivat lähempänä ja tukimiehet vahvemmin tulossa vastaan. He olivat valmiina pysäyttämään juoksun, Karppinen analysoi.

Carolinan vahvaan juoksupeliin ja optioniin ei ole koko kauden aikana löytynyt lääkettä. Denverillä oli siihen kuitenkin valmis rokote.

– Suuri merkitys on sillä, että Super Bowliin saa valmistautua kaksi viikkoa. Carolina on saanut triple-optionillaan etua siitä, että se on ollut kauden mittaan muille joukkueille jotakin poikkeuksellista. Nyt Denver sai rauhassa hioa vastuut kuntoon.

– Yllättävän vähän Carolina kutsui Newtonin omaa juoksua. Itse olisin peluuttanut sitä enemmän.

Kun Carolinan juoksupeli pysähtyi, oli Mike Shulan kaivettava Panttereiden pelikirjasta muita kutsuja.

– Heittotilanteissa paine siirtyi Carolinan hyökkäyksen linjan päätyihin (Michael) Oheriin ja (Mike) Remmersiin, joita vastaan Denverin puolustuksen suurimmat tähdet Von Miller ja DeMarcus Ware pääsivät loistamaan.

– Toisaalta pakollisia heittotilanteita ei olisi ollut kuin vasta ottelun lopussa, koska peli oli pitkään tasainen, Karppinen muistuttaa.

Vaikka ottelusta puuttuivatkin suuret highlight –suoritukset hyökkäyksien osalta, kannustaa Heikkinen kiinnittämään muihin osa-alueisiin huomiota.

– Erikoisjoukkueet, rangaistukset ja kenttäasema. On helppo listata eroja, joita joukkueille syntyi esimerkiksi erikoisjoukkueissa ja rangaistuksista, Heikkinen kehottaa.

Carolina epäonnistui yhdessä kenttäpotkumaaliyrityksessä ja osui toisessa. Broncos onnistui niissä kolmesti. Carolina palautti kolmea lentopotkua yhteensä kaksi jaardia. Broncosin ainoalle puntin palautukselle tuli mittaa 61 jaardia. Carolinalle liputettiin 12 rangaistusta, joilla se meni taaksepäin 102 jaardia. Broncosilla molemmat luvut olivat puolet pienempiä.

Super Bowl 50 muistetaan tylsänä Super Bowlina, jossa ei nähty 80-jaardisia heittopelejä, 40-jaardisia juoksupelejä tai kymmentä touchdownia. Mutta se muistetaan myös otteluna, jonka mielenkiinto ja ratkaisu kätkeytyvät muualle kuin hyökkäystilastoihin – erikoisjoukkueisiin ja ennen kaikkea kahteen hyvään puolustukseen.