SAJL Combinessa haetaan sekä kokonaisvoittajia että samalla lajimestareita
3.2.2016
|
SM-tittelit jaetaan osalajeissa ja overall-kisassa. Kilpailijat osallistuvat kaikkiin lajeihin. Testilajeja ehtii harjoittelemaan ennen kisaa vielä yli kuukauden ajan. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä. Laaja infopaketti tämän otsikon alta. SAJL järjestää yhteistyössä JP Action Training Centerin kanssa ensimmäiset jenkkifutiksen testilajien SM-kilpailut naisille ja miehille Jyväskylässä lauantaina 19.3. Kisa on ensimmäinen laatuaan, ja sen on tarkoitus muodostua vuosittaiseksi. MISTÄ ON KYSE? Miesten maajoukkueen päävalmentaja Tuomas Heikkinen vastaa alla muutamiin kisoista esitettyihin kysymyksiin: Miksi tällaiset kisat järjestetään? Amerikkalainen jalkapallo on urheilijan peli. Nopeus, voima ja ketteryys suhteessa omaan kokoon ja pelipaikkaan ovat ehdottomia edellytyksiä hyvälle pelin tasolle ja 'kilpailuetu' taidollisesti tasapäisten pelaajien välillä. Testitulosten merkitystä ei voi kiistää Samalla voi ajatella että lajissa jaetaan nyt uudenlaisia Suomen mestaruuksia, ja näiden kisojen luulisi olevan kovaa harjoittelevalle futarille hieno tilaisuus ottaa mittaa muista. Kenelle kisat on tarkoitettu? Sinällään kenelle vaan lajin harrastajalle joka haluaa tietää missä menee fyysisiltä ominaisuuksiltaan muihin nähden. Voisi toivoa että pelaajat jotka esimerkiksi uskovat olevansa kovia urheilijoita ja haluavat nousta aikuisten maajoukkueisiin lähivuosina ottaisivat tämän tilaisuutena saada nimensä esille. Miesten maajoukkueen osalta voisi sanoa että testaus tulee joka tapauksessa pakolliseksi seuraavan kahden vuoden aikana kohti 2018 EM-kisoja, joten tässä olisi tilaisuus saada ensimmäiset merkinnät sisään. "Measure Or Pretend". Voiko osallistua vain niihin lajeihin joihin haluaa? Lähtökohtaisesti ei. Kisoissa mitataan futarin fysiikkaa kokonaisuutena. Oletuksellisesti overall-voitosta taistelevat muut kuin esim isot linjamiehet, mutta lajikohtaiset mestaruudet jaetaan myös. Lisäksi esim. juuri alle 5:n sekunnin tulos - tai vähän ylikin - 40 jaardin testissä on vaikkapa DB:lle heikko mutta isolle hyökkäyksen linjamiehelle kova. Meidän olisi hyvä saada testaamisen kautta saada tietoa asioiden nykytilasta ja luotua kansalliset standardit pelipaikoittain ja -tasoittain esim. USA:sta saatavilla olevan datan rinnalle. Miten overall-voittaja määritetään? Lajeista jaetaan sijoituspisteet joiden summa muodostaa loppupisteet. Lajikohtaisesti muissa kuin penkkipunnerruksessa tasatuloksessa painavampi voittaa. Miksi kisat ovat Jyväskylässä JP Action Training Centerissä? Jyväskylä on sijainniltaan kohtuullisen tasapuolinen maantieteellisesti. JP Action Training Center on lähtökohtaisesti rakennettu juuri tälllaiseen sopivaksi, esim. tekonurmiosuudella on jaardiviivoitukset. Fasiliteetit ovat hyvät ja kaikki toiminnot saadaan samaan rakennukseen joka on koko kisapäivän vain Combine-käytössä. Yhtiön edustaja tässä yhteistyössä, Jukka Porevirta, on liikunnan ammattilainen ja entinen jenkkifutiksen pelaaja. Mitä toimitsijoilta odotetaan? Toimitsijoita on jo ilmoittautunut liuta. Mukaan mahtuu vielä. Tärkeintä on olla positiivisella mielellä mukana, toki perustaidot ja -kokemus testitilanteessa toimimisessa on oltava.
Kilpailut käydään siis JP Action Training Centerissä Jyväskylässä. Naisten sarjan kisa käydään aamupäivällä klo 11 alkaen ja miesten sarjan iltapäivällä klo 14 alkaen. Tarkennetut aikataulut päivitetään SAJL-sivuille ja lähetetään osallistujille. Kilpailun tulosseuranta ja raportointi toteutetaan SAJL-sivujen ja verkkomedian kautta mahdollisimman reaaliaikaisena. Kilpailun yhteyteen ollaan järjestämässä nopeuden kehittämisen demoa/klinikkaa halukkaille sisältyen osallistumismaksuun (varmistuu ilmoittautumisten edetessä) ja erillistä iltaohjelmaa Jyväskylässä. Osallistujan tulee olla 18 vuotta täyttänyt, Suomen kansalainen ja kilpailupäivään mennessä lisenssoitu kaudelle 2016. Suomen mestaruudesta kilpaillaan sekä lajikohtaisesti että kokonaiskilpailuna. Kaikki kilpailijat osallistuvat kaikkinn lajeihin. Osallistujamäärä molemmissa sarjoissa on max 50. Kilpailuihin tarvitaan testaus- ja atk-taitoisia toimitsijoita. Osallistumismaksu on 60 e. Maksu sisältää testauksen, aterian ja tapahtumapaidan. Ilmoittautumislinkit löytyvät uutisen lopusta. KISALAJIT Testilajit ovat jenkkifutiksen standarditestejä. Erilaisia liikkuvuustestejä ('notkeus'-) on laajasti käytössä, tässä kisassa mitataan eteen taivutusta haara-asennossa istuen. Muista lajeista löytyy kuvauksia ja harjoitteita Internetistä paljon. Alle on koottu linkit joissa suoritustapa vastaa kisassa käytettävää. https://www.youtube.com/watch?v=T_c7ZXv4EfU Vertikaalitestin kuvaus https://www.youtube.com/watch?v=hOyvjK7v87g 40 jaardin testin kuvaus https://www.youtube.com/watch?v=g5c_grMWWHI Shuttle-testin kuvaus https://www.youtube.com/watch?v=26rarMak_3E L/3 cone – testin kuvaus https://www.youtube.com/watch?v=g3rRURjZsKI NFL-linjamies Ndamukong Suh:n harjoittelua penkkitestiin https://www.youtube.com/watch?v=wTjUnwFBEjk Vauhdittoman pituuden harjoittelua
ILMOITTAUTUMINEN Naiset: https://rekisteri.sportti.fi/tapu/pub/sajl/event.php?id=4936
Miehet: https://rekisteri.sportti.fi/tapu/pub/sajl/event.php?id=4934
Toimitsijat: http://www.sajl.fi/maajoukkueet/miehet/combine-toimitsija/
Tutustu myös:
Liitteet
|




