Nuorten maajoukkue valmiina kauteen 2016
2.1.2016
|
Päävalmentaja Tero Virtanen nimennyt apuvalmentajat tiimiinsä Nuorten maajoukkueen tavoitteena on saavuttaa paikka keväällä 2017 pelattavien EM-karsintojen kautta saman vuoden kesällä pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Suomi on viimeksi pelannut lopputurnauksessa vuonna 2008, jolloin kisat järjestettiin Espanjan Sevillassa. Tuolloin joukkueen runkopelaajia olivat mm. Miro Kadmiry, Max Ehlert, Victor Sarvi ja Arttu Tennberg. Tämän jälkeen Suomella ei ole ollut asiaa maanosamme lopputurnaukseen vaan kohtalona on ollut joka kerta pudota karsintavaiheessa. Edellisen kerran keväällä 2015 Tanskan EM-karsintaturnauksessa Suomi hävisi karsinnan ensimmäisessä vaiheessa Ruotsille. Kaudella 2017 joukkue tulee koostumaan 1.1.1998 ja tämän jälkeen syntyneistä pelaajista. Valmennusjohto Tero Virtasen johdolla onkin tehnyt päätöksen koota joukkue jo Suomessa pelattaviin kauden 2016 Pohjoismaiden mestaruuskisoihin samoista ikäluokista. Maajoukkue siis jättää tulevalla kaudella käyttämättä 1997 syntyneiden ikäluokkaa lainkaan vaikka ikärajojen puolesta tämä olisi ollut mahdollista. Joukkue koostuu siis 16-18 vuotiaista pelaajista kaudella 2016. Pohjoismaista väriä kahdessa viime lopputurnauksessa on edustanut yllättäen Tanska, joka voittamalla viimekeväisen neljän maan karsintaturnauksen, eteni lopputurnaukseen ja jopa EM-pronssille saakka kukistamalla Ranskan EM-pronssiottelussa. Edellisellä kerralla vuonna 2013 Tanska oli neljäs. Tanskan strategia joukkueen kokoamisen suhteen on siis ollut onnistunut EM-lopputurnausmenestyksellä mitattuna. U19-maajoukkueen päävalmentaja Tero Virtanen, miksi Suomi lähtee pelaamaan tulevan syksyn PM-kisat ilman vanhinta 1997-syntyneiden ikäluokkaa? - Otamme hieman mallia Tanskalta. Heillä samanlainen konsepti on tuottanut tulosta pidemmällä aikavälillä. Näin saadaan kaikki yhteisharjoittelu jo kauden 2016 aikana kohdistumaan siihen ikäluokkaan, joka taistelee paikasta EM-kisoissa. PM-kisat pitää nähdä välietappina isommassa kuvassa. Saamme pidettyä koko ringin kasassa koko kaksivuotisen EM-kisaperiodin ajan. Ensimmäinen leiri on luvassa maaliskuun 5.-6. päivä Pajulahdessa. Ketkä sinne kutsutaan ja ketä maajoukkueen valmennus toivoo leirillä näkevänsä? - Leiri on avoin kaikille niille, jotka uskovat kykyihinsä taistella paikasta PM-kisajoukkueessa 2016. Odotan myös näkeväni jo ensimmäisellä leirillä pelaajia, jotka ovat valmiita tekemään töitä oman kehittymisensä eteen vuotta 2017 ajatellen ja pitävät Leijona-paitaa kunnia-asiana. Iällä ei ole merkitystä. Meillä on useita esimerkkejä viime vuosilta jotka ovat nuoresta iästä huolimatta raivanneet paikkansa jopa aloituskokoonpanoon tai ratkaisijan rooleihin. Odotan näkeväni jo tässä ensimmäisellä leirillä jokaisen syksyn joukkueeseen haluavan pelaajan. Projekti alkaa pelaajien ja joukkueen osalta heti ensimmäisellä leirillä, ei vasta syksyllä. Mitä tavoitteita olette asettaneet ensimmäiselle leirille? - Valmennuksen tavoite on löytää jokainen lahjakas pelaaja ja heille oikea paikka yhteisessä systeemissä. Toiseksi pyrimme tunnistamaan jokaisen pelaajan vahvuudet ja "ruokkia" niitä. Pelaajille taas tavoitteita on tutustuminen ja tottuminen maajoukkueen leirien harjoitusrytmiin, tempoon, termistöön ja vaatimustasoon. Sinut nimitettiin maajoukkueen päävalmentajaksi marraskuussa ja aloitit valmennustiimin kokoamisen. Onko staff jo kasassa? - Valmennusryhmä on kasassa. Olemme varautuneet suureen pelaajarinkiin riittävällä suurella valmennusryhmällä. Siinä on tuttuja vanhoja nimiä ja kohtuullisen tuttuja lisäyksiä. Hakemusten ja haastattelujen perusteella on koottu sellainen ryhmä, joka mielestäni parhaiten palvelee yhteistä tavoitetta. Minkälainen tulee olemaan nuorten maajoukkueen peli-ilme tulevassa EM-projektissa? - Jenkkifutiksen pitää olla hauskaa! Ja jos kentällä tietää mitä tehdä on helpompi pitää hauskaa. Kurinalainen puolustus, opportunistinen hyökkäys ja fiksut erikoispelit – uskon, että näistä aineksista koostuu menestyvä joukkue. Tätä tavoitetta vasten rakennetaan myös tavoitteet maaliskuun leirille. Nuorten maajoukkueen joukkueenjohtaja Toni Vahla, miten käytännön tasolla projekti tästä lähtee etenemään? - Tulemme tammikuun alkupuolella lähettämään siis avoimen kutsun koko ikäluokalle 1998-2000-syntyneet ja toivomme näkevämme mahdollisimman monen lahjakkaan pelaajan leirillä. Kahden päivän leiri on pelaajalle hyvä tapa oppia uutta ja antaa näyttöjä valmennukselle, mutta myös päästä mittaamaan omia taitojaan maan parhaiden junioripelaajien kanssa. Valmennukselle leiri antaa hyvät eväät havainnoida pelaajia syksyn jatkoleirityksiä, mutta myös kesän scouttausta, varten. Normaalin leiriohjelman lisäksi tulemme sisällyttämään mahdollisuuksien mukaan viikonlopun ohjelmaan luentoja liittyen fysiikkaharjoitteluun, urheilijan ruokavalioon sekä levon merkitykseen. Tavoitteena on myös kertoa ”urheilijan polusta” ja avata etappeja kuten high school-pelaaminen, Puolustusvoimien urheilukoulu sekä pelaaminen collegessa Yhdysvalloissa tai minkälaisista elementeistä on koostunut harjoittelu miesten maajoukkueen pääsemisen polulla.
Päävalmentaja Tero Virtanen toimii itse joukkueessa puolustuksen koordinaattorina ja on nimittänyt valmennustiimiinsä seuraavat valmentajat:
Nuorten maajoukkueen kauden 2016 ohjelma: http://www.sajl.fi/maajoukkueet/u19-maajoukkue-miehet/ Lisätietoa joukkueen kauden 2016 ohjelmasta antavat: Tero Virtanen, Päävalmentaja, Suomi Nuorten maajoukkue (teroveevirtanen@gmail.com) Toni Vahla, Joukkueenjohtaja, Suomi Nuorten maajoukkue (toni.vahla@gmail.com) |


