Suomi voittoon myös miesten maaottelussa
3.10.2015
![]() |
Santtu Äyräväinen ratkaisi syötönkatkollaan voiton Suomeen Historian 20. maiden välinen syysmaaottelu Tukholman olympiastadionilla päättyi Suomen voittoon lukemin 10-14 (3-7). Samalla Suomi tasasi maaottelu voitot 10-10 tilanteeseen. Viimeiset kuusi vuotta ovat nyt menneet tasatahdissa molempien maiden voittaessa aina vieraskentällä. Ottelun parhaina palkittiin Ruotsin hyökkäyksen kapellimestari, pelinrakentaja Anders Hermodsson ja Suomen parhaana ratkaisu maalin syötönkatkollaan tehnyt Santtu Äyräväinen.
Ensimmäisellä neljänneksellä Suomen hyökkäys ei päässyt kunnolla vauhtiin vaan ainoasta pistesuorituksesta vastasi Ruotsi Erikssonin 29-jaardin potkumaalilla. Ruotsin hyökkäys rullasi kuitenkin vaarallisesti Euroopan ehkä parhaimman pelinrakentajan Anders Hermodssonin heitoilla. Suomen puolustus piti kuitenkin pintansa ja Juhani Koivumäen syötönkatko seti Ruotsia pääsemästä uudelleen pisteiden tekoon.
Toisella neljänneksellä Suomen hyökkäys kangerteli, mutta puolustus jatkoi hyviä otteitaan pakottamalla Ruotsin lentopotkuun kahdesti. Ensimmäisellä Suomen kannalta Suomi joutui aloittamaan hyökkäyksensä miltei omalta maalialueeltaan. Toisella kerralla Ruotsin aloitussyöttö epäonnistui ja Suomi peitti lyhyen potkun puoleen kenttään. Tästä Suomen hyökkäys osoitti heräämisen merkkejä. Ensin neljännellä yrityksellä pelinrakentaja Miro Kadmiry juoksi Suomelle uudet yritykset ja lyhyellä Tommi Pinnan kiinniotolla ja Ville Järviön juoksulla heti perään toiset uudet yritykset. Seuraavassa yrityssarjassa Suomelle tuomittiin kaksi kiinnipitoa, mutta Ruotsin kiinnipitorangaistus toi Suomelle uudet yritykset. Suomi käytti tilanteen hyväkseen ja Kadmiry tavoitti Sebastian Sagnen maalialueelta vieden Suomen 7-3 johtoon Joni-Petteri Malkan lisäpistepotkulla. Ruotsi tuli vielä 12-jaardin päähän Suomen maalista Hermodssonin 57-jaardin heitolla. Suomen puolustus piti kuitenkin pintansa ja Ruotsin neljännen yrityksen heiton löi maahan Niko Kuikka. Suomi menikin puoliaijalle 7-3 johdossa.
Toisella puoliajalla Suomi jatkoi hyviä otteitaan puolustuksen puolella. Sekään ei kuitenkaan riittänyt, kun syötönkatkon palautuksen jälkeen Ruotsi sai pallon syvältä Suomen alueelta. Tilannetta edensi hyökkäyksen tasainen eteneminen, joka katkesi harmittavasti puoleen kenttään. Hermodsson tavoitti heitollaan #22, joka kiisi maalialueelle vieden Ruotsin 10-7 johtoon. Suomen hyökkäys ei päässyt enää maalialueelle, mutta puolustuksesta Santtu Äyräväinen katkaisi Hermodssonin heiton ja kiikutti pallon maalialueelle 40-jaardin palautuksella. Malka potkaisi loppunumeroiksi 10-14. Ruotsi pääsi lopussa yrittämään pisteidentekoa kahdestikin. Jännittävässä loppuratkaisussa Ruotsin laitahyökkääjät saivat pallon syliinsä maalialueella kahteenkin kertaan, mutta toisella kerralla pallo oli pompannut maan kautta ja toisella kerralla hyökkäyksen linja oli syyllistynyt kiinnipitämiseen ja näin Suomen maali varjeltui.
Liitteet
|
