Suomi aloitti maaottelut voitolla

3.10.2015


Suomen naiset kaatoivat Ruotsin 50-0

 

Suomi kaatoi Ruotsin naisten maaottelussa selvin numeroin 0-50 (0-22) Tukholman Olympiastadionilla tänään pelatussa ottelussa. Suomen parhaana palkittiin pelinrakentaja Jenni Wahlberg ja Ruotsin parhaana Emma Benndorf. Suomi on nyt voittanut kaikki kahdeksan pelattua syksyistä maaottelua murskaavalla 281-23 maalierolla.

 

Suomi otti pelin ohjat heti alusta. Suomen lyhyen aloituspotkun jälkeen Ruotsi rähmäsi heti ensimmäisen juoksuyrityksensä ja Suomi sai pallon puolesta kentästä. Suomi eteni hyvin pelinrakentaja Jenni Wahlbergin heitoilla kahdenksan jaardin päähän maalista, josta keskushyökkääjä Jenni Linden juoksi Suomen avausmaalin. Paula Lehtinen siirsi kiinniotollaan Suomen 8-0 johtoon Wahlbergin heitosta.

 

Suomen puolustuksen pysäyttäessä Ruotsin hyökkäyksen lähtöpisteeseensä neljällä yrityksellä, sai Suomi pallon uudestaan puolesta kentästä. Tällä kertaa hyökkäysvuoro päättyi maaliin Wahlbergin tavoittaessa Katri Laineen 9-jaardin kiinniottomaaliin. Lisäpisteet koppasi kiinni tällä kertaa Jenni-Jemina Seiles ja Suomi johti jo 16-0, joka jäi ensimmäisen neljänneksen päätösnumeroiksi.

 

Toisella neljänneksellä Suomen puolustus jatkoi dominointi ja työnsi Ruotsia taaksepäin. Lentopotkun jälkeen Suomen hyökkäys sai pallon omalta 31-jaardin linjalta. Suomi eteni tasaisesti juoksemalla ja heittämällä poikki kentän. Tällä kertaa hyökkäysvuoron päätti maaliin Wahlberg yhden jaardin juoksulla, mutta lisäpiste yritys epäonnistui. Koska enempiä pisteitä puoliajalla ei nähty, johti Suomi 22-0.

 

Kolmannella neljänneksellä Sari Kuosmanen avasi pelin 71-jaardin aloituspotkun palautuksella 4-jaardin päähän Ruotsin maalista. Kolme yritystä myöhemmin Wahlberg tavoitti maalialueelta Henna-Riikka Pitkäsen maalin arvoisesti. Lisäpisteet otti kiinni Emilia Järn ja Suomi johti jo 30-0.

 

Ruotsin hyökkäys ei edelleenkään päässyt eteenpäin ja Marianne Tannisen 20-jaardin lentopotkun palautuksen jälkeen Suomi sai pallon 40-jaardin päässä maalista. Tässä pelinrakentaja Sanna Järvinen johti Suomen hyökkäystä, joka päättyi Pitkäsen illan toiseen maaliin. Tällä kertaa maali syntyi 13-jaardin Järvisen heitosta. Lisäpisteet juoksi Suomelle Katri Laine. Tilanteeksi kirjattiin 38-0 ja pelikello siirtyi juoksevaan peliaikaan.

 

Lopussa Suomi tyylitteli vielä loppunumeroiksi 50-0 voiton Lindenin ja Tytti Kuusisen juoksumaaleilla.

Liitteet