Seinäjoki jatkaa U17 kultakannassa
29.9.2015
|
Crocodiles selvään voittoon Oulussa. Pronssimitalit Sipoo Bulldogsille. Loppuottelu alkoi perinteisesti voimasuhteiden tasaisella mittaamisella. Crocodiles pääsi ensimmäisellä jaksolla kymmenen jaardin päähän, mutta ei onnistunut maalienteossa. Oulu Northern Lightsin Saku Kuusiniva karkaa toisella neljänneksellä rikkinäisen pelin päätteeksi maaliin. Lisäpistepeli epäonnistui ja 6-0. Koko ensimmäinen puolisko oli tarkkaa puolustuspelaamista molemmilta joukkueilta. Kun pelikellossa oli 40 sekuntia jäljellä maajoukkuemies Iiro Huhtala kaventaa 6-6 tilanteeksi. Otto Isokangas onnistuu lisäpistepotkussa ja Seinäjoki siirtyy 6-8 johtoon. Viimeinen minuutti oli oululaisille turmiollinen, kun Crocodilesin Kristian Ristilä peittää irtopallon ja joukkue saa hyökkäysmahdollisuuden 15 sekuntia ennen puoliaikaa. Iiro Huhtala juoksee puoliaikatilanteeksi 6-14. Puoliajan jälkeen Northern Lights palauttaa heti alkajaisiksi pallon maaliin. Lisäpistepelissä edelleen epäonnistuminen. Tulos 12-14. Seinäjoki ryhdistäytyy ja onnistuu jälleen kerran Iiro Huhtalan avuilla juoksumaalissa. Isokankankaan potku onnistuu ja Seinäjoki siirtyy 12-22 johtoon. Kaunismäen syötönkatko kolme minuuttia kolmannen neljänneksen loppua antaa Crocodilesille erinomaisen kenttäaseman. Pelinrakentaja Joonas Kaleva pitää pallon itsellään ja syöksyy tilanteeksi 12-28.
Viimeinen pelijakso on tasaista vääntöä kunnes Timi Hietala juoksee maaliin asti. Tilanne 12-34.Miikka Kaunismäki johti Northern Lightsin hyökkäyksen pysäyttämistä. Seinäjokiset kaunistelivat numeroiksi Juan Mäkisen juoksulla ja Iiro Huhtalan lisäpistepotkulla loppunumerot 12-42.
Oulu Northern Lights voitti runkosarjan puhtaalla pelillä ja oli ennakkoasetelmissa ennakkosuosikin viitta päällään. Seinäjoen suoritus parani kauden aikana ottelu ottelulta. Oulun hyökkäys joutui uuteen muotoon pelinrakentaja Antto Toivolan lähdettyä vaihto-oppilaaksi USA:han. Crocodilesin huolellinen valmistautuminen onnistui mainiosti ja kultamitalit matkasivat Seinäjoelle. Crocodiles on voittanut U17 11vs11 mestaruuden kausilla 2014 ja 2013.
Ottelun palkitut: Team MVP Saku Kuusiniva, Oulu Northern Lights Team MVP Iiro Huhtala, Seinäjoki Crocodiles Game MVP Miikka Kaunismäki,Seinäjoki Crocodiles
SM-kultaa U17 7vs7 Seinäjoki Crocodiles: #11 WR/TE Matias Neumanen #21 WR/DB Iiro Huhtala #23 WR/DB Ville Havulehto #28 QB/DB Joonas Kaleva #43 RB/LB Timi Hietala #52 RB/LB Eero Alarinta #54 TE/LB Miikka Kaunismäki #60 OL/DL Henrik Skytte #67 OL/DL Joona Parkkamäki #58 OL/DL Jyri Ala-Renko Hyökkäyksen koordinaattori: Ari Havulehto Puolustuksen koordinaattori: Jarkko Ivalo Apuvalmentaja: J-P Koivumäki Apuvalmentaja: Janne Pisto Huolto: Timo Kaunismäki Huolto: Rolle Rosenberg |







