Robert Johnson Wolverinesin päävalmentajaksi ja urheilutoimenjohtajaksi

23.9.2015


"Näette minut vielä kentällä".

Vaahteraliigan kaikkien aikojen parhaisiin amerikkalaisvahvistuksiin lukeutuva Robert Johnson toimii ensi kaudella Helsingin Wolverinesin päävalmentajana ja  urheilutoimenjohtajana. Hänen sopimuksensa kattaa myös junioripäällikön tehtävät. Viime kaudella Johnson pelasi Anders Trojansissa, mutta kausi katkesi loukkaantumiseen. Johnsonin mukaan peliura ei kuitenkaan ole vielä paketissa.

- Ainakin yksi välivuosi tässä kohtaa, jotta voin keskittyä Wolverinesin johtamiseen ja tervehtyä loukkaantumisista kunnolla. Painoakin täytynee vähän tiputtaa, mutta kyllä te näette minut vielä kentällä, Johnson sanoo.

Hän on voittanut urallaan viisi Suomen mestaruutta, mutta nyt edessä on uusi haaste. Viime kaudeksi ykkösdivisioonaan tiputtautunut Wolverines sijoittui sarjassa neljänneksi.

- Päätin ottaa haasteen vastaan, sillä näen kasvavan organisaation, jolle minulla on kokemukseni myötä varmasti paljon annettavaa. Wolverinesissa on paljon junioreita, jotka ovat suomalaisen jenkkifutiksen tulevaisuus ja haluan auttaa heitä kehittymään. Hyvän junioritoiminnan kautta voimme kasvattaa nuorten pelaajien määrää. Miesten joukkueen osalta tavoite on kehittää kilpailukykyinen runko, joka kehittyy jatkuvasti ja jolla voidaan palata Vaahteraliigaan taistelemaan Suomen mestaruudesta. Teen kaikkeni, että Wolverines nousee yhdeksi Suomen parhaista jenkkifutisorganisaatioista, Johnson avaa päätöstään. Hän on jo aloittanut tehtävässään suunnittelemalla miesten joukkueen hyökkäyksen pelikirjaa ja kartoittamalla pelaaja- ja valmentajarekrytointeja.

Johnsonin pikkuveli Cedric edusti Wolverinesia pitkään ja johdatti seuran Suomen mestaruuteen vuonna 2011.