Nivusvamma varjostaa Jussilan kauden alkua

4.9.2015


Henri Jussila.
Henri Jussila.

Keskushyökkääjä aloittaa kolmannen kautensa UNLV:ssä

Keskushyökkääjä Henri Jussila aloittaa lauantaina kolmannen kautensa Las Vegasin yliopistossa, kun UNLV matkaa Northern Illinois'n vieraaksi. Jussilan kauden alkua tosin varjostaa nivusvamma.

- Nivunen venähti tai revähti noin viikko sitten, jonka jälkeen en ole pystynyt kauheasti treenaamaan, Jussila kertoo.

- Vaikea sanoa millainen kausi tulee omalta osalta olemaan. Keskushyökkääjänä tulen tuskin hirveästi kentällä olemaan, koska meitä on kahdeksan joukkueessa. Erikoisjoukkueissa voisi irrota peliaikaa ja sitä kautta pääsisi peleihin ja kentälle, Jussila pohtii.

Viime kausi oli Jussilalle ensimmäinen joukkueen pelaavassa kokoonpanossa. Silloin hän pelasi nimen omaan erikoisjoukkueissa. Tilastoihin kirjattiin kolme aloituspotkun palautusta.

Viime kaudella vain kaksi peliä 13:sta voittanut UNVL lähtee kauteen uudessa komennossa. Joukkueen päävalmentajaksi palkattiin paikallisen lukiojenkkifutiksen valmentajalegenda Tony Sanchez, jolla ei ole juuri lainkaan kokemusta yliopistotason valmentamisesta.

Avausviikonlopun jälkeen UNLV kohtaa peräkkäin kaksi suurta yliopistoa: ensin UCLA:n kotonaan ja sen jälkeen Jim Harbaugh'n valmentaman Michiganin vieraissa.

UNLV:n nettisivut

Jussilan profiilisivu UNLV:n nettisivuilla

HS.fi 28.6.: Järvenpäästä miljardiliigaan - Henri Jussila pelaa maailman toiseksi suurimmassa palloilusarjassa