|
|
Avauskierroksellä hävinneet joukkueet kohtaavat Vantaalla.
Vaahteraliigan 20-6 -tappiolla Roostersia vastaan aloittanut sarjanousija Vantaa TAFT tavoittelee maanantai-illan ottelussa 2000-luvun ensimmäistä Vaahtera-voittoaan Porvoo Butchersin kustannuksella. Otteluareena ISS-stadionilla on vuosien saatossa ehditty pelata Vaahteramaljoja, maaotteluita ja toukokuussa EFL-pelikin, mutta Vaahteraliiga-tarkoituksessa pelitanner toimii nyt ensimmäistä kertaa.
- Tappion jälkeen ei tietenkään ole hyvä fiilis. Helpottavaa on kuitenkin se, että valtava elohiiri saatiin pöksyistä pois ja kausi käyntiin, TAFTin päävalmentaja Rami Lilja ruotii avausottelun tunnelmia.
TAFT sai maanantaina kasaan ensimmäisen kierroksen pienimmän jaardipotin, 177 jaardia. Joukkue pääsi liukkaalla Velodromin alustalla 17:llä juoksuyrityksellään eteenpäin ainoastaan 25 jaardia, jotka syntyivät käytännössä kokonaan pelinrakentaja Miro Kadmiryn toimesta. Laitahyökkääjistä Lilja nostaa esiin ainoastaan Risto Hakkaraisen.
- Hän on ainoa laitahyökkääjämme, jolla oli Vaahteraliiga-kokemusta ennen Roosters-peliä. Hän oli myös ainoa, joka oli pelissä oma itsensä. Myös Juuso Laherma paransi ottelun myötä, Lilja kehaisee myös TAFTin ainoan maalin viimeistellyttä laitahyökkääjää.
Tulevaan otteluun vantaalaiset pyrkivät löytämään puuttuvat hyökkäyspelin palat peiliin katsomalla.
- Ensimmäinen ottelu meille hyvä opetus, ja ratkaisevat virheet liittyvät käytännön asioihin: pudotettuja palloja, vääriä lukuja ja vääriä kuvioita. Hyökkäys oli kaiken kaikkiaan pettymys, Lilja kertoo.
Butchersin päävalmentaja Sebastian Lind ennakoi, että hyökkäyksen suhteen Vantaalla nähdään maanantaina sisuuntunut TAFT.
- Uskoisin, että TAFTilta ei nähty kaikkea osaamista. Luvassa on varmasti monipuolista peliä monista muodostelmista, Lind toteaa.
Butchers kärsi omassa ottelussaan selvän 42-18 tappion Seinäjoki Crocodilesia vastaan. Lilja uskoo, että porvoolaiset lähtevät jatkamaan siihen, mihin joukkue avausottelunsa toisella puoliajalla jäi.
- Micky Kyei ja Phung Nguyen rupesivat tuossa ottelussa lopussa löytymään, ja tulemme varmasti saamaan spreadia vastaamme, Lilja ennustaa.
Butchers eteni Crocodilesia vastaan 279 jaardia, joista 266 syntyi toisella puoliajalla. Rytmi hyökkäykseltä kuitenkin puuttui.
- Pelinrakentajamme (Ray Wagner) on tehnyt laitahyökkääjiemme kanssa kovasti töitä, ja erityisesti nopeat heitot ovat nyt paremmin hallussa. Juoksupelissämme olemme puolestamme kiinnittäneet zone-blokkaamiseen tarkkuutta. Meidän pitäisi jatkossa saada paremmin käytettyä myös kelloa, Lind pohtii.
Butchersin hyökkäys saa vastaansa TAFT-puolustuksen, joka oli Liljan mukaan vantaalaisten paras osa-alue Helsingissä.
- Jouduimme Roostersia vastaan puolustamaan usein huonoista kenttäasetelmista. Roosters sai 33 prosenttia enemmän hyökkäysyrityksiä kuin me. Onnistuimme kuitenkin hyvin oman maalin läheisyydessä, Lilja kertoo.
Roosters-pelissä kahteen suuntaan operoinut Donovan Williams tulee Butchersia vastaan pelaamaan pääasiassa puolustuksessa ja on yhdessä Jordan Bartan kanssa TAFT-puolustuksen keskeiset hahmot.
Butchersin riveissä ei maanantaina nähdä laitahyökkääjä Ville Kurvista, mutta Pekka Piminäinen sen sijaan palaa kokoonpanoon laitahyökkääjän tontille. Santtu Äyräväinen ei ensimmäisen ottelun tapaan esiinny hyökkäyksessä vaan keskittyy tukimiehen tonttiin. Loukkaantumisten kanssa kamppaileva Butchersin takakenttä on edelleen vajaalukuinen, sillä Niko Roiko ei pelaa maanantainakaan. Toni Haukkamaan pelaaminen on puolestaan epävarmaa, mutta Lindin mukaan todennäköistä.
- Puolustuksemme teki ensimmäisessä ottelussa luvattoman paljon virheitä. Pystyimme onneksi ottelun aikana parantamaan, ja ilme on myös harjoituksissa ollut tällä viikolla aivan eri luokkaa, Lind kertoo hävityn pelin siirrännäisvaikutuksista.
Joukkueiden valmentajat näkevät tulevan ottelun ratkaisun tapahtuvan korvien välissä.
- Se joukkue, joka on käsitellyt paremmin avauskierroksen heikot asiat, voittaa tämän ottelun, Lilja kertoo.
Mielenkiinnon kohde: Butchersin paineet
Kauden alla Butchersin eteiseen astui useampikin Wolverinesista siirtynyt pelaaja. Tämä nosti porvoolaisjoukkueen kertoheitolla yhdeksi liigan suurimmista ennakkosuosikeista. Ensimmäiseen otteluun taikina ei kuitenkaan vielä ollut ehtinyt nousta ja aloituspuoliajan heikko esitys Crocodilesia vastaan laski Butchersin luottoluokitusta yhtä nopeasti kuin se oli toukokuun puolivälissä noussut. Butchersin osalta kauden suuntaviivoja piirretään maanantaina. Kypsä voitto palauttaisi kurssin uomaansa, mutta tappio sarjanousijalle puolestaan loisi karun ennusteen kuusinkertaisen mestarin taipaleelle. TAFT omaa sarjanousijan ominaisuudessa paineimmuniteetin, vaikka ainakin joukkueen sisällä käytössä oleva talentti tiedetään. Molemmilta joukkueilta löytyy äänekkäät myötäeläjät, joten myös katsomokuhinaa lienee Vantaan kesäillassa luvassa. Ottelua voit seurata livetilastoinnin kautta: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/2012/vl12008/xlive.htm
4.6. kello 18.30 ISS Stadion
TAFT - Butchers 2. kierros: | Joukkue | Ottelut | Voitot | Häviöt | Tehdyt | Päästetyt | Maalisuhde | Pisteet |
|---|
| Wolverines | 2 | 2 | 0 | 103 | 27 | 76 | 4 | | Crocodiles | 2 | 2 | 0 | 63 | 32 | 31 | 4 | | Northern Lights | 2 | 1 | 1 | 49 | 60 | -11 | 2 | | Roosters | 2 | 1 | 1 | 34 | 27 | 7 | 2 | | Jaguaarit | 2 | 1 | 1 | 22 | 55 | -33 | 2 | | TAFT | 1 | 0 | 1 | 6 | 20 | -14 | 0 | | Butchers | 1 | 0 | 1 | 18 | 42 | -24 | 0 | | Trojans | 2 | 0 | 2 | 12 | 44 | -32 | 0 |
|