Ykkösessä pelataan kolmas kierros

1.6.2012


Sarjakärki Bearsin voittoputki kymmenen ottelun mittainen.

Ykkösdivisioonassa pelataan viikonloppuna kolmas kierros. Ainoa kahden voiton joukkue, Porin Bears isännöi sunnuntaina toista nousijajoukkuetta Sipoon Bulldogsia (1-1). Joukkueet kohtasivat edellisen kerran viime kaudella kakkosen loppuottelussa Rautamaljassa, jonka Bears vei nimiinsä lukemin 43-7. Bears on hävinnyt edellisen kerran elokuussa 2010 ykkösdivisioonassa pelatessaan. Viime kaudella puhtaalla pelillä kakkosen voittanut joukkue on siis voittanut nyt kymmenen ottelua putkeen.

Kouvolassa joko Indians tai ECG avaa kauden voittotilinsä sunnuntaina. Indians hävisi avausottelunsa Bearsille, kun taas ECG on hävinnyt kahdesti, ja matkaa Kymenlaaksoon allaan 0-99 -tappio paikallisvastustaja 69ersille.

Murskavoiton kauden toistaiseksi ainoasta ottelustaan ottanut 69ers isännöi lauantaina Nokian Ghosthuntersia. Nokialaiset hävisivät avauskierroksella Bearsille mutta kurittivat viime viikonloppuna Bulldogsia 56-0.

 

 

Viikko 3 2-3.6.2012
02.06. kello 16:00 Velodromi
  69ers  -  Ghosthunters  
03.06. kello 17:00 Kuusankoski
  Indians  -  East City Giants  
 Otteluennakko     
03.06. kello 16:00 Urheilukeskus
  Bears  -  Bulldogs  
 Otteluennakko     

 

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Bears 2 2 0 41 19 22 4
69ers 1 1 0 99 0 99 2
Ghosthunters 2 1 1 69 21 48 2
Bulldogs 2 1 1 20 66 -46 2
Indians 1 0 1 6 20 -14 0
East City Giants 2 0 2 10 119 -109 -2