Vain voitto kelpaa Roostersille ja Butchersille torstaina

5.8.2015


Stephen Peyton palaa Vaahteraliigaan Nelonen Pron ottelussa

Torstain Vaahteraliiga-ottelussa Käpylän Velodromilla kohtaavat sarjakolmonen Helsinki Roosters sekä viidentenä oleva Porvoo Butchers. Piristynyt Roosters esitti vahvoja otteita viikko sitten Turku Trojansia vastaan ja lähtee otteluun voitto allaan. Butchers puolestaan hävisi lauantaina kotikentällään Seinäjoki Crocodilesille, ja samalla molemmat helsinkiläisjoukkueet, Roosters ja 69ers, ohittivat porvoolaiset sarjataulukossa.

Kauden aiemmassa kohtaamisessa Porvoossa Butchers voitti pelinrakentaja Miro Kadmiryn viimehetkien touchdownilla 24–19.

Roosters on edennyt liigassa eniten niin juosten kuin heittäenkin. Trojansia vastaan joukkue liikutti palloa tasapainoisesti yhteensä 500 jaardia. Päävalmentaja Juha Hakala ei peittele tyytyväisyyttään.

Edellinen peli oli meiltä yllättävän eheä setti. Tällä hetkellä meillä riittää aseita levittää kenttää, ja hyökkäyksessä on paljon ratkaisijoita. Onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, ja Micah Brownin tekeminen meni paljon eteenpäin, Hakala sanailee.

Jaycen Spears palasi vahvana Trojans-otteluun. Keskushyökkääjä teki 3 touchdownia ja juoksi 160 jaardia. Hyökkäyksen toinen johtohahmo, pelinrakentaja Micah Brown kantoi palloa 54 jaardia.

Jaycenin paluu oli iso asia. Nyt he muodostavat Brownin kanssa kaksipäisen hirviön juoksupelissä, Hakala toteaa.

Roostersin laitahyökkääjistä Linnainmaa ja Luster on pystyttävä heittopeleissä pitämään kurissa, Butchersin päävalmentaja Kari Leivoja lisää.

Kimi Linnainmaa teki Trojansia vastaan kaksi touchdownia ja eteni viidellä kiinniotolla 121 jaardia. Bernard Luster (5 kiinniottoa, 106 jaardia, 1 touchdown) puolestaan ehti harjoitella Roostersin kanssa vain yhden kerran mutta pääsi silti nopeasti peliin mukaan. Laitahyökkääjä Antti Miettinen on palaamassa kokoonpanoon, mutta Markus Lievosta ei puolestaan torstaina kentällä nähdä. Hyökkäyksen linjasta puuttuu loukkaantunut brittisentteri Benjamin Watkins.

Butchersin puolustuksen kärkitaklaaja Sebastian Karbin on isossa roolissa Spearsin juoksupelien himmentämisessä. Puolustuksen linjasta on pois nuori Jesse Vuoksenturja, mutta vastaavasti takavuosien maajoukkuepelaaja ja Butchersin entinen päävalmentaja Pertti Lautala on tekemässä paluuta kentälle. Takakentällä Stacey Thomasille on luvassa iso rooli niin juoksua kuin heittoakin vastaan. Leivoja kiittelee kokeneen Thomasin tuomaa panosta Butchersin joukkueelle.

Stacey on pelaaja, josta johtajuus ja ammattimaisuus loistavat. Aina ajoissa paikalla, tunnollinen. Ja hän tuo tietysti nopeutta takakentälle, jossa on päässyt koko ajan paremmin peliin mukaan, Leivoja kuvailee.

 

Butchers on kauden ensimmäisen puolikkaan aikana pyrkinyt pitämään hyökkäyksensä tasapainossa. Maajoukkueen pelinrakentajan Miro Kadmiryn johtama heittohyökkäys on edennyt keskimäärin 205 jaardia ottelussa. Hakala nostaakin Roostersin puolustuksen tärkeimmäksi tehtäväksi porvoolaisten heittopelin jarruttamisen.

 Oskari Niemen koordinoima hyökkäys pelaa numeropeliä, ja Butchers iskee sinne, missä on suotuisin match up. Erityisesti Roman Runner on laitahyökkääjänä näissä kaksinkamppailuissa mahdoton pideltävä, Roosters-valmentaja kertoo.

Joey Pasquale on juossut Buchersille lähes viiden jaardin keskiarvolla, mutta esimerkiksi Crocodilesia vastaan satakiloinen keskushyökkääjä sai juoksupelissä pallon vain kuusi kertaa. Sekä Roosters- että Trojans -ottelut juoksumaalilla ratkaissut Kadmiry tuo oman lisänsä Butchersin juoksupeliin. Kotimaisten keskushyökkääjien etenijätilastoa johtava Markus Haverinen ei torstaina pelaa.

Sopeutamme hyökkäystä vastustajan mukaan. Crocodilesin vahva puolustuksen linjan keskusta sai juoksupelimme kuriin, mutta vastaavasti Turkua vastaan juoksimme lähes 200 jaardia, Leivoja kertoo.

Sanoisin, että Roostersin puolustuksen vahvin osa-alue on tällä hetkellä puolustuksen linja. Aleksi Aitalan ja Kankaanpään Lassen paluu paransi selvästi koko puolustuksen pelaamista, Leivoja jatkaa.

Roostersin takakentälle palaa torstaina vuosina 2012 ja 2013 joukkueen riveissä mestaruuden voittanut Stephen Peyton. Monipuolinen Peyton tullaan Hakalan mukaan näkemään paluuottelussaan tutulla safetyn paikalla.

Haluamme, että Stephen tuntee heti olonsa kotoisaksi. Hän ehtii ennen ottelua harjoittelemaan muutaman kerran joukkueen mukana, mutta pelisysteemistä olemme ehtineet kommunikoimaan jo jonkin aikaa eikä nyt siis tarvitse alkaa pelikirjan sivulta yksi, Hakala kertoo.

Peytonin paluun myötä Roosters siirtää Niko Kuikan tukimieheksi. Butchersin heittopeliä vastaan isoa roolia voi odottaa myös kulmapuolustajilta Benjamin Bubikilta ja Ville Roitolta.

Roosters on keskinäisessä vertailussa sekä Crocodilesin että Trojansin ja myös Butchersin  takana, joten yli viiden pisteen voitto on helsinkiläisille elintärkeä, mikäli Roosters haluaa pudotuspeleihin kotiedun. Myös Butchersin toiveet pudotuspelien kotiedusta ovat elossa, ja voitto nostaisi porvoolaiset ainakin toistaiseksi sarjassa kakkoseksi.

 

6.8. kello 18.30 Velodromi, Helsinki

Roosters – Butchers

Nelonen Pro 2 ja Ruutu.fi näyttävät ottelun suorana lähetyksenä ennakkotunnelmineen kello 18 alkaen.

Roostersin ennakko

Butchersin ennakko

Ottelun live-tilastot

 


Joukkueiden ilmoittamat aloituskokoonpanot:

 

Roosters, hyökkäys:            Roosters, puolustus:

QB 3 Micah Brown                 L DE 55 Lasse Kankaanpää

RB 11 Jaycen Spears             DT 99 Roope Lindfors

WR 9 Bernard Luster              DT 96 Victor Sarvi

WR 7 Antti Miettinen               R DE 70 Aleksi Aitala

WR 32 Kimi Linnainmaa          LB 8 Niko Kuikka

WR 87 Onni Juvonen              LB 43 Santtu Äyräväinen

LT 66 Iiro Luoto                       LB 48 Dustin Illetscko

LT 77 Mikael Hietanen             CB 33 Ville Roitto

C 54 Mikko Toiminen                SS 30 Stephen Peyton

RG 65 Jere Lahti                      FS 29 Ville Rontu

RT 53 Samuli Vehkomäki         CB 4 Benjamin Bubik

 

Butchers, hyökkäys:              Butchers, puolustus:

QB 7 Miro Kadmiry                   L DE 93 Toni Koskela

RB 45 Joey Pasquale               DT 66 Jukka Suhonen

RB 30 Sebastian Lindell           R DE 95 Roni Paananen

WR 11 Roman Runner              LB 46 Ville Josefsson

WR 3 Mickey Kyei                     LB 68 Sebastian Karbin

WR 44 Ville Kurvinen                 LB 92 Tero Kontiainen

LT 50 Väinö Pääkkönen             LB 8 Niko Pennanen

LG 69 Jari Mononen                  CB 22 Toni Haukkamaa

C 74 Ville Miettinen                    SS 13 Stacey Thomas

RG 73 Pasi Lautala                    FS 32 Toni Nyström

RT 53 Eppu Pulkkinen                CB 18 Tatu Niemi

 

Roosters, poissa:

Patrick Story, Olli Kunnasaro, Tatu Riihimäki, Aleksi Kokkonen, Miikka Lievonen, Markus Lievonen ja Benjamin Watkins

Roosters, epävarmat:

Antti Miettinen ja Aleksi Kriivarinmäki

 

Butchers, poissa:

Markus Haverinen, Niko Roiko ja Jesse Vuoksenturja

Butchers, epävarmat:

Vili Vuorinen, Mario Mäkinen, Ville Josefsson ja Marko Puustinen


 

Viikko 8 6-10.8.
06.08. kello 18.30 Velodromi
  Roosters  -  Butchers   
08.08. kello 18.00 Yläkenttä
  Trojans  -  69ers   
09.08. kello 16.00 MUP Stadion
  TAFT  -  Crocodiles

 

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Crocodiles 7 5 2 208 87 121 10
Trojans 6 4 2 218 119 99 8
Roosters 7 4 3 215 200 15 8
69ers 6 3 3 135 161 -26 6
Butchers 6 3 3 137 144 -7 6
TAFT 6 0 6 40 242 -202 0