
Samson Bialostok. Valokuva: Macalester College Athletics

Jack Nelson. Valokuva: Willamette University
|
Tamperelaisten takakentälle kotimaisia vahvistuksia.
Ykkösdivisioonassa pelaava Tampereen Saints on hankkinut joukkueeseensa kaksi amerikkalaisvahvistusta. Pelinrakentaja Samson Bialostok on pelannut edelliset kaksi kautta kolmosdivisioonatason Macalester Collegessa Minnesotassa. Viime kaudella hän heitti 1 948 jaardia ja juoksi 882 jaardia. Heittämällä syntyi 12 touchdownia ja juosten 13.
Tukimies Jack Nelson pelasi Willamette Universityssä, josta on saapunut Suomeen useita pelaajia viime vuosina. Nelson oli joukkueensa taklaustilaston ykkönen edelliset kolme kautta. Myös hän päätti yliopistouransa viime syksynä.
- Samson ja Jack ovat molemmat täsmähankintoja. Tukimiehen tarve oli meille alusta asti selvä mutta Lari Siitosen ilmoitettua jättävänsä tämän kauden väliin alkoi myös pelinrakentajan metsästys, päävalmentaja Teemu Majander sanoo.
- Molemmat pelaajat ovat olleet joukkueidensa kantavia voimia ja odotankin heiltä isoa panosta. Eurooppalaisen seurakulttuurin hyvin tuntevat valmentajakontaktimme auttoivat prosessissa, ja varsinkin Willamettessa oltiin hyvinkin perillä siitä mihin olosuhteisiin pelaajia ollaan tuomassa.
Tamperelaiset ovat saaneet riveihinsä myös kotimaisia vahvistuksia. Kokenut takamies Jussi Taipalmaa siirtyy joukkueeseen Butchesista. Viime kaudella hänelle tilastoitiin 15 taklausta ja yksi syötönkatko. Taipalmaa on edustanut urallaan Butchersin lisäksi Pori Bearsia, Nokia Ghosthuntersia. Hän pelasi myös ensimmäisissä opiskelijoiden MM-kisoissa Uppsalassa 2014.
Antti Kurenniemi puolestaan tekee paluun Saintsiin neljän kauden jälkeen. Tampereella pelatun Vaahteraliiakauden 2010 jälkeen takamies on pelannut Rajaritareissa sekä edelliset kolme kautta Crocodilesissa.
|