Miro Kadmiry Butchersiin

31.12.2014


Maajoukkuepelinrakentaja palaa Vaahteraliigaan

Maajoukkuepelinrakentaja Miro Kadmiry siirtyy ensi kaudeksi Porvoon Butchersin riveihin. Viime kaudella Kadmiry, 23, pelasi Saksan kakkosliigassa Hildesheim Invadersissa. 14 pelaamassaan ottelussa hän heitti 24 touchdownia, seitsemän syötönkatkoa ja 2 318 jaardia. Lisäksi hän juoksi 413 jaardia ja kolme touchdownia.

- Miro tulee olemaan iso palanen Butchersin ensi kauden hyökkäystä, jonka vuoksi hyvä että hän on koko talven meidän kanssa harjoittelemassa, Butchersin päävalmentajaksi palannut Kari Leivoja sanoo.

- Miron sopimus avaa uusia mahdollisuuksia amerikkalaisvahvistusten kanssa.

Kadmiry on pelannut aiemmin Vaahteraliigaa TAFTissa. Kaudella 2013 hän heitti toiseksi eniten touchdowneja (29) ja kolmanneksi eniten jaardeja (2 119). Viime kesänä Kadmiry oli Suomen aloittava pelinrakentaja Itävallan EM-kisoissa.

- Odotan innolla että pääsen tutustuman uuteen joukkueeseni ja ryhdytään yhdessä hommiin menestyksen eteen, Kadmiry sanoo.