Tachu Oruella positiivinen dopingnäyte
18.12.2014
![]() |
SAJL:n liittohallitus on langettanut Tachu Oruelle kahden vuoden mittaisen urheilun toimintakiellon Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry:n liittohallitus on 17.12.2014 kokouksessaan langettanut Tachu Oruelle Suomen Antidopingtoimikunnan valvontalautakunnan suositteleman ja antidopingsäännöstön mukaisen kahden vuoden urheilun toimintakiellon positiivisen dopingnäytteen johdosta. Liiton puheenjohtaja Roope Noronen totesi vuoden toisen positiivisen tuloksen olevan lisäesimerkki siitä, että tarvitaan lisätoimenpiteitä ulkomaalaisten pelaajien tietoisuuden lisäämiseksi dopingasioiden osalta. ”Kuten edellisen tapauksen kohdalla totesin, niin SAJL on viimeiset viisi vuotta järjestänyt ulkomaalaispelaajille ADT:n luentoja ja testitapahtuman opetustarkoituksessa. Lisäksi antidopingsitoumuksen allekirjoittaminen on edellytys pelaamiselle ja seurojen pelaajasopimuksissa on omat dopingpykälänsä. Yritämme nyt vaikuttaa kansainvälisen lajiliittomme kautta siihen, että tietoisuus dopingasioista lisääntyisi erityisesti Atlantin toisella puolella. Kun ulkomaalaisia pelaajia värvätään vielä lähellä ennen kauden alkua, ei asioista tiedottaminen siinä vaiheessa enää välttämättä auta. Vaikka viime vuosien dopingtapauksissa on ollut kyse ulkomaalaisista pelaajista, niin missään nimessä emme voi kuitenkaan unohtaa suomalaisten urheilijoiden lisäkouluttamista samalla. ", puheenjohtaja Noronen lisäsi. "Kilpailusääntöjemme mukaisesti seura saa automaattisesti 2000 euron sakon, vaikka ei olekaan tapauksessa syyllistynyt mihinkään. Kilpailusääntöjen mukaan ottelun tuloksia ei yhden dopingtapauksen johdosta muuteta", Noronen sanoo. |
