SAJL liittokokous pidettiin Hämeenlinnassa

30.11.2014



Noronen jatkaa liiton johdossa

Liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen (Helsinki) jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.  Vastaavasti varapuheenjohtaja Mikko Vento (Porvoo), hallituksen jäsenet Ari Havulehto (Seinäjoki) ja Sari Kuosmanen (Helsinki) sekä varajäsen Veikko Lamminsalo (Vantaa) valittiin kaikki yksimielisesti seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Liittohallituksessa jatkavat vuonna 2015 viime vuonna valitut varapuheenjohtaja Esa Haavisto (Turku), jäsenet Teemu Lahti (Hämeenlinna) ja Mika Lindholm (Kouvola) sekä varajäsen Seppo Evwaraye (Vaasa).

Liittokokous vahvisti myös talousarvion (1.155.410€) ja toimintasuunnitelman vuodelle 2015. Vaikka 2000-luvulla harrastajamäärät ovat kolminkertaistuneet, liikevaihto nelinkertaistunut, lajin näkyvyys Suomessa tullut lähes ympärivuotiseksi ja tänä vuonna SAJL otettu Olympiakomitean jäseneksi niin lajin jatkuva kasvu vaatii toiminnalta kykyä uudistaa rakenteita ja toimintamalleja, jotta kasvu voisi jatkua. Vuoden 2015 toiminnassa keskitytäänkin vahvistamaan toimiviksi havaittuja ratkaisuja samalla kuin toiminnassa kiinnitetään lisähuomiota lisääntyvään harrastajamäärään ja luodaan uusia toimintoja.

Kokonaan uutena toimintana käynnistetään loppukeväästä SAJL Combine, jonka yhteydessä käydään myös eri Combine lajien SM-kilpailut miesten, naisten, U19 ja U17 sarjoissa. Tarkemmat tiedot Combinesta julkaistaan tammikuussa. Samoin uusille ja alempien sarjatasojen miesten pelaajille järjestetään syksyllä 2015 tekniikkaleiri auttamaan lajin kehitystä leveämmällä rintamalla. Lisäksi lippupallon turnaustoiminnan kehittämistä jatketaan miesten, naisten ja nuorten sarjoissa.

Maajoukkueiden toiminnassa pääosaa näyttelevät naisten EM-lopputurnaus sekä miesten U19 EM-turnaus. Lisäksi poikien U17 joukkue ja haastajajoukkue ottavat osaa PM-kilpailuihin syksyllä. Syksyllä pelataan perinteisesti miesten ja naisten maaottelut Ruotsia vastaan. Lisäksi keväälle on alustavasti sovittu miesten opiskelijamaajoukkueelle harjoitusottelu Iso-Britanniaa vastaan. Uutena toimintona aloitetaan Naisten U19 maajoukkueen kehittäminen leirien kautta kohti vuoden 2018 MM-kisoja.

Liittokokous vahvisti myös kilpailusääntöihin muutamia muutoksia, sarjamääräykset ja kurinpitosäännöt kaudelle 2015. Nämä julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin. Kilpailusääntömuutosten osalta jatkossa ottelun luovuttaminen tulee lähtökohtaisesti tarkoittamaan samalla koko sarjasta luopumista. U15 ja sitä nuorempien nuorten sarjojen osalta tulee turnauksissa ensi vuonna joukkueen otteluiden välissä olla vähintään tunnin tauko ja tyttöjen pelaaminen sallitaan molemmissa U15 sarjoissa. Lisäksi kilpailusäännöistä poistettiin mahdollisuus pelata farmipelaajana ja farmijoukkuesäännöt siirrettiin vuosittain liittohallituksen vahvistettavaksi. Liitto järjestää jäsenseuroille tammikuussa erillisen kuulemistilaisuuden farmijoukkuesääntöjen sisällöstä.