Vaahteramalja XXXV huipentaa kotimaisen jenkkifutiskauden

11.9.2014


Liigan pelätyin heittohyökkäys kohtaa tehokkaimman juoksuhyökkäyksen

Sonera Stadiumilla lauantaina kello 18.00 käyntiin potkaistava Vaahteramalja XXXV tarjoaa kaudelle 2014 arvoisensa päätöksen. Vastakkain ovat niin ennakkoarvioissa kuin runkosarjassakin kärkeen sijoittuneet Helsinki Roosters ja Anders Trojans Turusta.

Välierissä molemmat finaalijoukkueet onnistuivat puolustuksessaan juuri siinä, missä onnistumisia vaaditaan myös lauantaina. Roosters pysäytti Porvoo Butchersin juoksun, ja Trojans Seinäjoki Crocodilesin heiton. Roosters oli Butchersia vastaan parempi pistein 32 – 0.

Edellisestä nollapelistämme olikin jo aikaa, hallitsevan Suomen mestarin päävalmentaja Juha Hakala myhäilee. – Varsinkin, kun saimme samalla hyvää harjoitusta juoksupuolustustamme varten.

Turkulaiset voittivat omassa välierässään Seinäjoki Crocodilesin 28-7. Trojansin juoksupeli tuotti 220 jaardia, ja puolustus onnistui katkaisemaan vastustajan syötön viisi kertaa.

- Saimme vastustajan ilmahyökkäyksen pois ja pärjäsimme hyviä laitahyökkääjiä vastaan, ensimmäiseen Vaahteramaljaansa päävalmentajana valmistautuva Mikko Virolainen toteaa omiensa otteista.

Runkosarjassa finaalijoukkueet kohtasivat kahdesti – ensin parrasvaloissa olivat hyökkäykset, sitten puolustukset. Molemmat ottelut päättyivät Roostersin niukkaan voittoon, heinäkuussa Helsingissä 48 – 41 ja kaksi viikkoa sitten Turussa 10 – 21.

Heittopelin kautta hyökkäystään avaava Roosters on pelinrakentaja Sean Sheltonin johdolla hionut hyökkäystään puolitoista kuukautta. Shelton saapui maahan heinäkuun lopussa ja korvasi loukkaantuneen Robert Johnsonin. Päävalmentaja Hakala tiedostaa, ettei kaikkea tehoa uudesta paketista ole vielä ulosmitattu, vaikka joukkue keräsikin runkosarjassa eniten heittojaardeja.

- Olemme jäljessä muita joukkueita siinä mielessä, että meillä on käsissä heinäkuusta asti rakennettu kyhäelmä, kun muut ovat voineet kehittää systeemiään keväästä. Olemme koko ajan menneet eteenpäin, ja onneksi olemme saaneet myös luottaa hyvin pelanneeseen puolustukseemme, Hakala toteaa vaatimattomasti.

Roostersin juoksupeli nojaa nopeajalkaiseen Jaycen Spearsiin ja pelinrakentaja Sheltonin omiin juoksuihin. Turkulaisten ensimmäisenä tehtävänä on pitää Spearsin väylät suljettuina.

- Spears on erittäin vaarallinen avoimella kentällä, jos me hänet sinne päästämme. Paljastamatta sen enempää puolustuksemme pelisuunnitelmasta sanon vain, että meidän täytyy pystyä sopeutumaan Spearsin liikkeisiin, Virolainen arvioi ja muistuttaa, että Spears on vaarallinen myös pallon kiinniottajana.

Edellisessä Trojans-pelissä Spears pelasi empty-muodostelmassa myös laitahyökkääjänä ja teki kaksi maalia heittopeleistä.

Roostersin Markus Lievonen joutuu olemaan loukkaantumisen vuoksi sivussa myös finaaliottelusta, joten heittopelissä Roostersin kiinniottovastuu kasaantuu Spearsin lisäksi laitahyökkääjänelikolle Kimi Linnainmaa – Ville Palikainen – Ilkka Laitinen – Julius Majander.

- Syvyyttä meillä ei laitahyökkääjäosastolla ole, mutta toisaalta aloittava nelikko on saanut pelata yhdessä ja rutiinia löytyy, Hakala pohtii.

- Kyllä meille edelleen välierässä tuli helppoja pudotuksia. Isoissa otteluissa niitä ei enää saa tulla, Roosters-valmentaja muistuttaa laitahyökkääjiään.

Trojansin heittopuolustuksen avainhenkilö on Chris Poston.

- Poston on Trojansin puolustuksen pyyhekumi, sanailee Hakala. – Mies on heittopeleissä hyvin miehen päällä ja tulee juoksupeleissä terävästi vastaan. Loistava hankinta Trojansilta, ja paikkaa hyvin erityisesti Seikko Vennelältä jäänyttä tonttia.

Mikael Reponen otti Crocodilesia vastaan kolme syötönkatkoa ja Ville-Valtteri Suojanen kaksi. Kyseinen kaksikko onkin Postonin lisäksi isossa roolissa Roostersin heittopelin himmentämisessä. Puolustuksen etuyksikössä Spearsin juoksuja tukkii etunenässä huikeaa kautta pelaava tukimies Sami Toivonen.

 

Trojansin hyökkäyspelin syömähammas on 105-kiloinen keskushyökkääjä Jocques Crawford, joka keräsi runkosarjassa 1297 juoksujaardia.

- Crawfordilla on kyky rikkoa taklauksia. En edes halua muistella kauden ensimmäistä kohtaamistamme, jossa Crawford oli todella vahva. Silloin meidän taklauspelimme oli huonoa, Hakala kertoo.

Heinäkuussa Crawford halkoi Roostersin puolustusta keräämällä 264 jaardia juosten. Kaksi viikkoa sitten Roosters onnistui pitämään Crawfordin kurissa ja keskushyökkääjä karkasi ainoastaan kerran pidempään irtiottoon ja keräsi kaiken kaikkiaan 76 jaardia.

Trojansin juoksupelin rasitteena loppuotteluun on linjan johtohahmon Karri Kuuttilan loukkaantuminen, joka saattaa pitää vasemman guardin sivussa myös lauantaina.

- Linjapelillä on ottelussa aivan älyttömän suuri merkitys. Karrin tilanne on parantunut, mutta pelikunto ratkeaa vasta ottelupäivänä, Virolainen kertoo.

- Erityisesti (Lasse) Kankaanpää, (Victor) Sarvi ja (Aleksi) Aitala täytyy pitää juoksupeleistä pois, Virolainen jatkaa.

Roostersin tukimies Roni Salonen on viime peleissä kerännyt eniten taklauksia ja palautti Butchersia vastaan syötönkatkon maaliin. Trojansin pelinrakentaja Jonathan Westille painetta puolestaan tarjoavat Kankaanpää ja Sarvi, jotka keräsivät välierässä 4 säkitystä.

- West ei ole helppo säkitettävä, Hakala toteaa. – Olemme saaneet hänelle kyllä kiireen aikaiseksi mutta, kun tilastoja katsoo, emme ole juurikaan miinusjaardeille häntä taklanneet.

Helsinkiläisten kulmapuolustaja John Clements onnistui pitämään Trojansin Aappo Salorannan kurissa edellisessä kohtaamisessa, ja samainen taistelupari nähtäneen myös lauantaina Sonera Stadiumin illassa. Sisemmät laitahyökkääjät Tuomas Mankki ja Juha Yli-Arvela onnistuivat maalinteossa välierässä ja ovat suuressa roolissa Westin heittojen kohteena varsinkin, jos Clements onnistuu pitämään Salorannan pimennossa.

- Jo edellisessä kamppailussa Roosters käytti heittodowneilla Pekka Rantalaa varjostamassa Mankkia. Todennäköisesti sama pikkumiesten matchup on luvassa jälleen, Virolainen ennustaa yhdestä mielenkiintoisesta taisteluparista.

Molemmat päävalmentajat nostavat tiukan ottelun kipupisteeksi erikoisjoukkuepelaamisen, rangaistukset ja pallonmenetykset.

- Tästä tulee kenttäasemataistelu, ja yksikin hyvä potkun palautus voi muuttaa asetelmaa radikaalisti, Virolainen miettii. – Eikä varsinkaan typeriin henkilökohtaisiin rangaistuksiin tässä ottelussa ole varaa, vaikka kuinka panokset ovat kovia ja kaikki käyvät kierroksilla.

- Jos ja kun ottelu on tasainen, voit yhdelläkin pallonmenetyksellä antaa vastustajalle mahdollisuuden päästä karkuun, Hakala jatkaa.

Lauantaina pelattava Vaahteramalja XXXV on Roostersin ja Trojansin kautta aikain seitsemäs kohtaaminen finaaliottelussa. Roosters on vienyt kohtaamisista kuusi, mutta vuonna 2003 Trojans vei mestaruuden helsinkiläisten nenän edestä. Vaahteramalja XXXV:ssä ratkeaa, valloittaako Roosters kolmannen peräkkäisen mestaruutensa vai tekeekö Trojans historiaa voittamalla Vaahteramaljan sarjanousijana.

 

13.9. kello 18.00 Sonera Stadium

Vaahteramalja XXXV

Roosters – Trojans

NelonenPro2 ja Ruutu.fi näyttävät ottelun suorana lähetyksenä ennakkotunnelmineen kello 17.30 alkaen.

 

Joukkueiden ilmoittamat aloituskokoonpanot:

Roosters, hyökkäys:              Roosters, puolustus:

QB 14 Sean Shelton                 DE 96 Victor Sarvi

RB 11 Jaycen Spears              DT 70 Aleksi Aitala

WR 7 Julius Majander               DT 53 Samuli Vehkomäki

WR 32 Kimi Linnainmaa           DE 55 Lasse Kankaanpää

WR 11 Ilkka Laitinen                 SLB 43 Santtu Äyräväinen

WR 6 Ville Palikainen                MLB 49 Roni Salonen

LT 77 Akseli Kaasalainen          WLB 5 Matias Sarvela

LG 64 Aleksi Kriivarinmäki        CB 4 Pekka Rantala

C 54 Mikko Toiminen                 SS 39 Miikka Lievonen

RG 65 Jere Lahti                       FS 21 Sampo Ranta

RT 66 Iiro Luoto                         CB 3 John Clements

 

Anders Trojans, hyökkäys:    Anders Trojans, puolustus:

QB 16 Jonathan West               DE 97 Peter Högström

RB 1 Jocques Crawford            DL 72 Kalle Koivisto

WR 81 William Lahti                  DL 71 Rickhard Helenius

WR 84 Tuomas Mankki             DE 48 Arttu Koivisto

WR 11 Aappo Saloranta           SLB 34 Miko Ylikoski

TE 82 Juha Yli-Arvela               MLB 10 Sami Toivonen

LT 54 Mikko Saksi                    WLB 40 Ilya Redin

LG 79 Karri Kuuttila                  CB 28 Iisakki Ullakonoja

OC 75 Tuomas Valtonen          SS 8 Chris Poston

RG 70 Daniel Menczel              FS 21 Ville-Valtteri Suojanen

RT 56 Kalle Björkroth                CB 23 Kalle Kilickesen

 

Ville Palikaisella jo maailmanennätys mestaruuksien määrässä: https://www.sajl.fi/?x167512=2972801

Vaahteramalja XXXV-info: https://www.sajl.fi/sarjat/miehet/vaahteraliiga/vaahteramalja-xxxv/

Kertaa aiempien Vaahteramaljojen tapahtumat historiasivuilta: https://www.sajl.fi/?x167512=2970576

 

Välierät 6-7.9.2014
06.09. kello 15.00 Velodromi
  Roosters  -  Butchers32 - 0 (7 - 0) Tilastot
07.09. kello 15.00 Yläkenttä
  Trojans  -  Crocodiles28 - 7 (15 - 7) Tilastot

 

Runkosarja

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Roosters 10 9 1 387 217 170 18
Trojans 10 8 2 406 180 226 16
Crocodiles 10 8 2 373 126 247 16
Butchers 10 5 5 325 297 28 10
TAFT 10 4 6 209 233 -24 8
69ers 10 4 6 293 258 35 8
Wolverines 10 2 8 155 544 -389 4
Indians 10 0 10 150 443 -293 0