Roosters kolmatta kertaa peräkkäin Vaahteramaljaan

6.9.2014


Butchers pysyi pelissä mukana kaksi neljännestä.

Vaahteraliigan historian menestyksekkäin seura Helsingin Roosters tavoittelee ensi viikolla kolmatta perättäistä Suomen mestaruuttaan. Velodromilla pelatussa välierässä Porvoon Butchers haastoi Roostersin vahvasti kahden neljänneksen ajan, mutta toisella puoliajalla Roosters meni menojaan ja voitti ottelun 32-0 (7-0).

Avauspuoliskolla porvoolaispuolustus onnistui pitämään tehokkaan Roosters-hyökkäyksen kurissa ja kotijoukkue eteni yhteensä vain 57 jaardia ja heittämällä 25 jaardia. Butchers pääsi toisen neljänneksen lopulla kahdesti muutaman jaardin päähän Roostersin maaliviivasta, mutta helsinkiläispuolustus onnistui molemmilla kerroilla pysäyttämään vastustajan hyökkäyksen.

Kolmannella neljänneksellä Roosters kasvatti johtoaan ensin Ilkka Laitisen potkumaalilla, ja sen jälkeen Sean Sheltonin juoksutouchdownilla Buthcersin epäonnistuttua neljännellä yrityksellä omalla kenttäpuoliskolla. Lopullinen niitti tuli päätösneljänneksen alussa, kun ensin Roni Salonen palautti syötönkatkon touchdowniksi, jonka jälkeen Butchers ei saanut aloituspotkua haltuunsa. Tästä saamallaan hyökkäysvuorolla Roosters viimeisteli ottelun loppulukemat.

Roostersin puolustuskin tiukensi otettaan toisella puoliajalla, ja Butchers tienasi ensimmäisen yrityksen ensimmäistä kertaa vasta ottelun ratkettua. Porvoolaiset menettivät pallon ottelussa kolme kertaa, Roosters ei kertaakaan.

Roostersin finaalivastustaja ratkeaa sunnuntaina kello 15 alkavassa ottelussa Trojans-Crocodiles. Nelonen Pro televisioi ottelun.

Vaahteraliigassa ei pelata pronssiottelua, eli Butchersin sijoitus tällä kaudella on neljäs.

Ottelun tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/roo/xlive.htm