Ensimmäinen finaalipaikka ratkeaa lauantaina Velodromilla

4.9.2014


Butchers haastaa Roostersin tutulla kaavalla

Vaahteraliiga-kauden välieräviikonloppu käynnistyy lauantaina Käpylän Velodromilla, kun runkosarjan voittanut Helsinki Roosters kohtaa neljänneksi sijoittuneen Porvoo Butchersin. Kumpikin joukkueista ratkaisi lopullisen sijoituksensa vasta runkosarjan viimeisessä ottelussa. Roosters vei kärkisijan Trojansin edestä voittamalla Turussa 10-21, ja Butchers puolestaan voitti taistelun viimeisestä välieräpaikasta kukistettuaan Vantaan TAFT:n 42-21. Lauantain ottelun panos on selkeä: voittaja pelaa viikon päästä Vaahteramaljassa Suomen mestaruudesta, ja häviäjän kausi päättyy.

- Runkosarjan voitossa painoarvo oli kotiedussa. Puolustuksemme on ailahdellut ja hyökkäyksemme yskinyt, mutta edellisessä ottelussa onnistuimme hyvin molemmin puolin palloa, Roostersin päävalmentaja Juha Hakala pohtii.

Porvoossa tiedostetaan Butchersin haastajan rooli.

- Vatsa ei ole täynnä. Tiedämme, että hyvänä päivänä voimme voittaa molemmat runkosarjan kärkijoukkueista. Nyt tai ei koskaan –tilanne, porvoolaisten päävalmentaja Pertti Lautala innostuu.

Roosters ja Butchers kohtasivat runkosarjassa kahdesti. Kesäkuun pisteiloittelussa Roosters vei voiton lukemin 38 – 57 ja vajaat kaksi viikkoa sitten molemmille merkityksettömässä ottelussa Roosters oli parempi pistein 47 – 20.

Roostersin hyökkäys eteni runkosarjassa ainoana joukkueena yli 400 jaardin ottelukeskiarvolla, ja myös heittojaardeissa Helsingin punainen joukkue on tilaston kärjessä. Butchersin juoksupuolustus on Trojansin jälkeen liigan kestävin, mutta heittojaardeja porvoolaiset ovat päästäneet liigassa eniten. Tilastojen perusteella siis liigan johtava heittohyökkäys kohtaa liigan heikoimman heittopuolustuksen.

- Minua vähän ihmetyttää nuo tilastot, Hakala kummastelee. - Jos Butchersilla on laittaa safetyiksi (Niko) Roiko ja (RJ) Jackson sekä kornereiksi (Toni) Haukkamaa ja (Toni) Nyström, ei kyseessä voi olla huono takakenttä. Väitän, että Butchersin heittopuolustamisen vaikeudet ovat muualla kuin takakentällä.

- Meidän ongelma ei ole päästetyt jaardit, koska olemme kuitenkin puolustaneet hyvin lähellä maalialuetta. Tarvitsemme lisää tasaisuutta, sillä saatamme antaa vastustajalle isoja pelejä, jotka kuluttavat myös henkisesti, Lautala kommentoi omiensa heittopuolustusta.

Yhdeksi avainkysymykseksi nousee se, miten Butchers onnistuu saamaan Sean Sheltonin pelinrakenteluun painetta. Edellisessä joukkueiden kohtaamisessa Roosters voitti säkkitilaston 7-0.

Roosters sai runkosarjan päätöskierroksella takaisin kokoonpanoonsa joukkueen ykköskeskushyökkääjän Jaycen Spearsin, joka keräsi Trojansia vastaan lähes puolet joukkueensa hyökkäysjaardeista ja teki kaksi touchdownia kiinniotoista.

- Spears on aina vaarallinen, kun saa heitosta pallon. Swingejä, kuvioita keskelle kenttää ja screenejä, Lautala luettelee.

- Hieman pelaamattomuus vielä näkyi. Jaycenin paluu on merkittävä, sillä hän antaa uuden elementin juoksupeliin, mikä avaa myös heittopeliä, Hakala miettii lisääntyneestä juoksu-uhkasta.

Butchers reagoi Spearsiin siirtämällä Niko Roikon safetyn paikalta ulommaksi tukimieheksi.

- Saamme näin lisää liikkuvuutta linebacker-kerrokseen. Tämä antaa paremmat mahdollisuudet puolustaa Spearsia vastaan, Lautala kertoo

Aloitusnelikon (Kimi Linnainmaa – Ville Palikainen – Ilkka Laitinen – Julius Majander) laadusta huolimatta Roostersin laitahyökkääjien reservi on huvennut kauden mittaan. Markus Lievosen pelaaminen on edelleen epävarmaa, ja Sheltonin heittokohteina toimivat Trojans-ottelussa myös joukkueen kakkospelinrakentaja Eino Matikainen ja takakentän Victor de Combret.

 

Butchersin hyökkäyksen sydän on neljästi viikon pelaajaksi valitun RJ Jacksonin johtama juoksupeli. Runkosarjan etenijätilaston 1369 jaardilla voittanut Jackson lepäsi edellisen Roosters-ottelun, mutta välieräpaikan ratkaisseessa TAFT-ottelussa Butchersin numero 7 juoksi tasan 200 jaardia ja teki kolme touchdownia. Myös pelinrakentaja Jabari Harris sekä fullback Sebastian Lindell kantavat kortensa kekoon pallon kuljettamisessa.

- Vastassa on pro flex –hyökkäys, joka pelaa fyysistä juoksupeliä 75 prosentin juoksutodennäköisyydellä. Hyvä hyökkäyksen linja. RJ Jackson rikkoo taklauksia ja hänellä on kyky tehdä isoja pelejä, kuvailee Hakala Butchersin hyökkäystä.

Heittopeli on Butchersin hyökkäyksessä ollut läpi kauden pikkuveljen asemassa. Pelinrakentaja Harris rikkoi tuhannen heitetyn jaardin rajan vasta päätöskierroksen ottelussa. Tosin Harrisin parhaat lukemat (248 jaardia, 3 touchdownia) syntyivät kaksi viikkoa sitten nimenomaan kokoonpanoja kokeillutta Roostersia vastaan. Butchersin ykköslaitahyökkääjä Ville Kurvinen on kahdessa edellisessä ottelussa kerännyt yhdeksän kiinniottoa, 221 jaardia ja kolme touchdownia.

- Ei me kyllä lauantaina meinata heitolla Roostersia haastaa, Lautala napauttaa. - Kaikki tietävät, mikä on meidän vahvuus. Heittopelissä meillä on silti edelleen potentiaalia käyttämättä. Eli jos juoksu pysähtyy, meillä on varastossa vaihtoehto.

- Roostersin puolustuksen linjassa Aleksi Aitala ja Lasse Kankaanpää ovat hyviä juoksupuolustajia. Tukimiehet ovat parempia puolustamaan heittoa kuin juoksua, joten aggressiivinen juoksu voi upota hyvin, Lautala ennakoi.

Roosters onnistui pitämään Trojansin Jocques Crawfordin juoksujaardit alhaisina (73 j.) edellisessä pelissä. Juoksun pysäyttäminen vaatii Hakalan mukaan kurinalaisuutta monessakin kerroksessa.

- Puolustuksen linjan hartia- ja gap-vastuu sekä tukimiesten taklausvarmuus. Trojansia vastaan fronttimme ei taipunut ja Santtu (Äyräväinen) ja Roni (Salonen) olivat taklauksissaan hyviä, Hakala miettii ja nimeää nämä asiat myös keskeiseksi lauantain välierässä.

Molempien valmentajien mietteissä tulevan ottelun lähtökohdat ovat selviä:

- Roostersin puolustuksen on pysäytettävä meidän juoksu. Muuten me hallitsemme kelloa ja se helpottaa myös puolustuksemme pelaamista, Lautala tiivistää.

- Pudotuspeleissä virheetön suoritus korostuu olipa kyseessä sitten rangaistukset tai pallonmenetykset. Jos Butchers ei murra puolustustamme juoksulla tai onnistu pysäyttämään meidän heittopeliä, me olemme vahvoilla, Hakala päättää.

 

6.9. kello 15.00 Velodromi, Helsinki

Vaahteraliigan välieräottelu

Roosters – Butchers

NelonenPro2 ja Ruutu.fi näyttävät ottelun suorana lähetyksenä ennakkotunnelmineen kello 14.30 alkaen.

 

Joukkueiden ilmoittamat aloituskokoonpanot:

Roosters, hyökkäys:               Roosters, puolustus:

QB 14 Sean Shelton                  DE 96 Victor Sarvi

RB 11 Jaycen Spears               DT 99 Roope Lindfors

WR 7 Julius Majander               DT 53 Samuli Vehkomäki

WR 32 Kimi Linnainmaa           DE 55 Lasse Kankaanpää

WR 11 Ilkka Laitinen                 SLB 43 Santtu Äyräväinen

WR 6 Ville Palikainen                MLB 49 Roni Salonen

LT 77 Akseli Kaasalainen         WLB 5 Matias Sarvela

LG 64 Aleksi Kriivarinmäki       CB 33 Ville Roitto

C 69 Jussi Honkonen               SS 39 Miikka Lievonen

RG 65 Jere Lahti                       FS 21 Sampo Ranta

RT 66 Iiro Luoto                        CB 3 John Clements

Poissa: Patrick Story, Tayo Oyebola, Markus Lievonen

Epävarmat: Mikko Naskali, Aarno Sjöblom, Aleksi Aitala, Rustam Brattsenko

 

Butchers, hyökkäys:           Butchers, puolustus:

QB 16 Jabari Harris              DE 44 Ville Kurvinen

RB 30 Sebastian Lindell       DL 75 Roni Pöntinen

RB 7 RJ Jackson                  DL 74 Roni Paananen

WR 44 Ville Kurvinen           DE 8 Niko Pennanen

WR 81 Matias Aalto             SLB 92 Tero Kontiainen

WR 15 Andreas Lindo          MLB 2 Rafael Pineda

LT 50 Antti Martikka             WLB 5 Niko Roiko

LG 71 Marko Puustinen       CB 10 Roope Karlsson

OC 78 Arttu Tennberg          SS 32 Toni Nyström

RG 69 Jari Mononen             FS 7 RJ Jackson

RT 73 Pasi Lautala                CB 22 Toni Haukkamaa

Poissa: Pentti Kokkarinen. 

Epävarmat: Matti Lottonen, Vesa Aaltonen, Vesa Klemettilä, Jani Lilja, Tuukka Virolainen.

 

Live-tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/roo/xlive.htm

 

Välierät 6-7.9.2014
06.09. kello 15.00 Velodromi
  Roosters  -  Butchers  
07.09. kello 15.00 Yläkenttä
  Trojans  -  Crocodiles  

 

Runkosarja

Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet
Roosters 10 9 1 387 217 170 18
Trojans 10 8 2 406 180 226 16
Crocodiles 10 8 2 373 126 247 16
Butchers 10 5 5 325 297 28 10
TAFT 10 4 6 209 233 -24 8
69ers 10 4 6 293 258 35 8
Wolverines 10 2 8 155 544 -389 4
Indians 10 0 10 150 443 -293 0