Nuorten maailmanmestaruudesta taisteltiin Kuwaitissa
19.7.2014
|
USA ei antanut Kanadan uusia maailmanmestaruuttaan. Itävalta laittoi Meksikon lujille pronssiottelussa. Alle 19-vuotiaiden MM-kisat käytiin Kuwaitissa 7.-16.7. Kahdeksan osallistujamaata oli jaettu kahteen lohkoon joista toisessa olivat Kanada, Itävalta, Ranska sekä Kuwait ja toisessa USA, Meksiko, Japani ja Saksa. Saksa oli perinyt kisapaikkansa pikavaroituksella poisjääneeltä Amerikan Samoalta, ja Kuwait oli mukana järjestäjämaan oikeudella. Kisoissa oli muutamia erityispiirteitä. Kuwaitissa on heinäkuussa todella kuuma. Lämpötila ei laske edes yöllä usein alle 40:n asteen. Ottelut pelattiin iltaisin kahdella eri stadionilla, alkaen klo 20 ja klo 23. Maassa oli myös Ramada-aika, joka sääntöjensä mukaan kieltää julkisella paikalla syömisen ja juomisen auringonnousun ja –laskun välillä kaikilta. Kuwaitin joukkueelle kielto oli konkreettinen, joukkue ei siis ko. aikana saanut syödä eikä juoda. Alkusarjoissa ei tapahtunut suuria yllätyksiä, Kanada voitti lohkossaan kaikki ottelut, samoin USA. Meksiko ja Japani pelasivat tasan, joka aiheutti vertailun päästettyjen pisteiden määrässä pronssiotteluun pääsyn ratkaisijana. Japanin olisi pitänyt pitää USA alle 36:ssa pisteessä viimeisessä ottelussaan pysyäkseen Meksikon edellä. Tämä ei onnistunut, ja näin Japani jäi suoraan alkulohkosta ensimmäisen kerran mitaleitta IFAF:n alaisissa miesten tai nuorten MM-kisoissa. Itävalta oli nostanut tasoaan vuodesta 2012 huomattavasti, ja kaatoi lohkossaan Ranskan selkeästi 24-7. Näin Itävalta eteni toisen kerran peräkkäin MM-kisoissa mitaliotteluun. Kuwaitin joukkue oli tasoltaan todella alkeellinen muihin maihin verrattuna. Maassa ei ole muuta lajitoimintaa kuin nuorten ja miesten maajoukkueet, ja nuorten joukkueen pelaajien fyysinen kehitys ja osaaminen olivat monta kertaluokkaa muiden maiden vastaavia jäljessä. Sijoitusotteluissa Saksa voitti juoksevalla kellolla Kuwaitin 76-0 ja Japani voitti Ranskan selkeästi 30-7. Saksan ja Kuwaitin ottelussa pelattiin yhteensä 31 hyökkäyksen downia. Mitalipeleissä nähtiin jännittäviä hetkiä. Meksikon ja Itävallan välinen pronssiottelu oli puoliajalla tasan 17-17 ja päättyi Meksikon 31-30 voittoon. Itävalta yritti kahden pisteen lisäpistettä päästyään loppunumeroiden mukaiseen tilanteeseen mutta epäonnistui. Itävallan joukkue oli todella kova. Pelinrakentaja Seikovits on vasta 16-vuotias, mutta on jo pelannut Itävallan pääsarjassa tuuraten Vienna Vikingsin aloittajaa Grossia. Itävallan hyökkäys nojasi 20-henkilöstöön ja muodikkaaseen Pistol-muosdostelmaan. Juoksupeli oli vahvaa ja ajoittaiset heitot hyvin toteutettuja. Puolustus pystyi vastaamaan Meksikon nopeuteen yllättävän hyvin. Joukkue on tasaisen kova, ja näyttää siltä että Itävalta on nyt kirinyt pelinsä tason jonnekin muun Euroopan ja maailman huipun välille. Meksiko pelasi hyvin valmennettua ja kurinalaista peliä. Maan joukkueilla on aina ollut taitoa ja nopeutta, ja niin oli tälläkin kertaa. Ykköspelinrakentaja Vasquez loukkaantui ensimmäisen puoliajan lopussa, ja päärooliin nousi toisella puoliajalla nopea ja vahva RB Ramirez. Meksikon pelitapa oli enemmän 10/11-henkilöstöön perustuva, ja heillä oli pelissään zone read- ja perimeter screen elementtejä enemmän kuin Itävallalla.
Loppuottelussa USA karkasi ensin 12-0 johtoon kahdella nopealla touchdownilla, kuitenkin lisäpistepotkuissa epäonnistuen. Kanada sai hurjan vaihteen silmään ja hallitsi alun jälkeen ensimmäistä puoliaikaa johtaen tauolla 14-12. USA kuitenkin jatkoi kovaa peruspeliään ja sai yksittäisten isojen onnistumisten kautta käännettyä pelin itselleen lopulta selvästi numeroin 40-17. USA:n pelitapa nojasi vahvasti kahden keskushyökkään muodostelmiin ja power/counter-juoksuihin. Ensimmäistä kertaa USA:n joukkue oli yhtä vanha kuin muidenkin, pelaajista 19 oli jo ollut vuoden yliopistossa. Joukkueessa ei ollut korkeimman tason yliopistopelaajia eikä niihin meneviä, vaan tyypillisesti NCAA Div 2 tai 3-kouluissa jo opiskelevia tai niihin tänä vuonna meneviä pelaajia. Aiemmin USA:n joukkueet ovat olleet täynnä kovimman tason high school-senioreita jotka ovat olleet vasta menossa korkeimman tason yliopistoihin huippuodotuksin. Kanada pelasi tavoilleen uskollisesti puhtaasti spread-hyäkkäystä. Aloittava pelinrakentaja loukkaantui aikaisin, tämä saattoi olla Kanadalle eduksi sillä vaihdon jälkeen Kanadan hyökkäyspeli alkoi sujua. Toiselle puoliajalle Kanada joutui kuitenkin samoista syistä laittamaan kentälle jo kolmannen pelinrakentajan, ja hyökkäys alkoi tyrehtyä. Kanada pelasi koko ottelun riskirajoilla, varsinkin ensimmäisen puoliajan hallintajakso jatkuvine seitsemän miehen blitzeineen oli hurjaa katsottavaa. USA pystyi pitäytymään suurimman osan aikaa perus 4-4 / 425 Nickle- puolustuksessaan pelaajia kierrättäen ja henkilöstöjä vaihtaen ja välttämään ylipelaamisen riskit. Kisat onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin. Olosuhteet olivat eksoottiset, ja maisemat ja kulttuuri lajille ei-tavanomaiset. Itse pelikentällä turnauksessa kuitenkin nähtiin viimeistään mitalipeleissä erittäin kovatasoista amerikkalaista jalkapalloa. Turnauksen tulokset ja tilastot löytyvät täältä.
|


