Jatkuuko Roostersin voittokulku?
26.6.2014
|
Perjantain TV-ottelussa Butchers haastaa Roostersin Vaahteraliigan toisen kierroksen TV-ottelussa hallitseva Suomen mestari Roosters matkustaa Porvooseen mittaamaan Butchersin alkukauden pelikunnon. Ensimmäisellä kierroksella Butchers taipui Turku Trojansille lukemin 12–28. Roosters puolestaan on aloittanut kautensa kahdella voitolla. Avauskierroksella kaatui Vantaan TAFT pistein 24–7 ja maanantaina paikallisvastustaja Wolverines jäi Roostersin koipiin numeroin 62–14. Butchersin valmennusjohto on tappiollisen Turku-pelin jälkeen keittänyt rohtoja joukkueen oman pelin säröihin. Porvoolaiset etenivät Trojansia vastaan 216 jaardia ja menettivät pallon neljästi. – Hyökkäys oli kokonaisuudessaan meidän suurin kipukohtamme. Meidän pitää päästä omaan rytmiin ja saada tasaisuutta tekemiseen, Butchersin päävalmentajana toista kautta toimiva Pertti Lautala pohtii. Porvoolaiset hankkivat hyökkäykseensä ennen kauden alkua Yhdysvalloista niin pelinrakentajan kuin keskushyökkääjänkin. Pelinrakentaja Jabari Harris näytti ensimmäisessä ottelussaan jalkojensa nopeutta muutamalla irtiotollaan, mutta heittopelissä varmuus puuttui jaardien jäädessä alle sadan (98). Keskushyökkääjä RJ Jackson teki potkunpalautuksesta yhden touch downin, mutta turkulaisten puolustus piti Jacksonin juoksuyritykset laimeina. – Odotamme Jabarilta parempaa suoritusta tulevasta pelistä. RJ:n kanssa haasteemme on se, että tarvitsemme häntä myös puolustuksen puolella. Se syö tehoja hyökkäyksestä, Lautala harmittelee. Roostersin päävalmentaja antaa katsojille vinkin peratessaan porvoolaisten hyökkäyspeliä. – Butchersilla on spread-painotteinen hyökkäys, josta pelataan heiton lisäksi myös zone read-juoksua. Jos Jackson on takakentällä, tulee juoksua Harrisin tai Jacksonin toimesta. Jos Jackson on laitahyökkääjänä, tulee heittoa, Hakala konkretisoi. – Ensimmäinen peli ei vielä näyttänyt Harrisin todellisia heittokykyjä, mutta nopeutta pelinrakentajalla ainakin on. Lisäksi kotimaiset laitahyökkääjät Ville Kurvinen ja Phung Nguyen ovat hyviä pelimiehiä, kuten myöskin hyökkäyksen linjassa combo Arttu Tennberg – Pasi Lautala, Hakala jatkaa. Heittopelissä mielenkiintoisimmat taisteluasetelmat tulevat Butchersin kaksikon Kurvinen – Nguyen ja Roostersin Pekka Rantala - John Clements –duon välillä. Roostersin juoksupuolustus on aloittanut Vaahtera-kauden kliinisesti, mutta tällä kertaa vastassa ovat sekä jenkkikeskushyökkääjä että juokseva pelinrakentaja. Roostersin puolustus ei pääse täydellä kokoonpanolla porvoolaisia kohtaamaan. Linjasta puuttuvat maajoukkuemiehet Aleksi Aitala ja Victor Sarvi. Takakentältä sivussa ovat puolestaan Sampo Ranta ja Tuukka Hämäläinen. – Linjaan meillä on laittaa maajoukkuetason pelaajia, koska Aaro Eliasson ja Lauri Vainio tulevat aloittamaan keskustassa. Takakentälle saimme ajettua jo Wolverines-pelissä Veijo Aarresuota ja Victor De Combretia peliin mukaan, toteaa Hakala luottavaisena. Nopealla rytmillä pelaava, heittopainotteinen Roosters-hyökkäys on tullut tutuksi Vaahteraliiga-katsojille viime vuosien aikana. Kaudeksi 2014 joukkueen juoksupeliä vahvistettiin lisäksi keskushyökkääjä Jaycen Spearsilla, joka valittiin ensimmäisellä kierroksella viikon pelaajaksi. Nopeajalkainen keskushyökkääjä eteni TAFT:ia vastaan 265 jaardia ja teki 3 touch downia. Maanantaina Wolverinesia vastaan mies koski palloon ainoastaan neljä kertaa, mutta nettosi silti 187 jaardia. – Spears on toki vaarallinen keskushyökkääjä, mutta mielestäni vielä vaarallisempi lähtiessään juoksemaan heittokuvioita, Butchersin päävalmentaja Lautala miettii. – Edelleenkin tärkeintä Roostersia vastaan on pitää Robert (Johnson) kurissa. Haasteemme on saada pidettyä lyhyet heittokuviot peitossa. On uskallettava pelata rohkeasti, Lautala toteaa ja muistuttaa, että ensimmäisellä kierroksella TAFT onnistui katkaisemaan Johnsonin heiton neljä kertaa. Johnsonin heittopelissä riittää kohteita. Nopeajalkainen Kimi Linnainmaa ja vasemmalla laidalla tuhojaan tekevä Markus Lievonen sekä Ilkka Laitinen ja Lauri Pehu-Lehtonen lisättynä herkästi kuvioon karkaavalla Spearsilla synnyttävät puolustajille päänvaivaa. Butchersin puolustus on saamassa sopivaan aikaan vahvistusta, kun maajoukkueen takakentän pelaajat Niko Roiko ja Toni Nyström palaavat kokoonpanoon. Hakala näkee Roostersin hyökkäyksen linjassa yhden keskeisen ratkaisuroolin: – Uskon, että meillä on aikaa heittää ja saamme siirrettyä myöskin boksia. Butchersilla on melko vähän linjamiehiä, joista osa joutuu pelaamaan kahteen suuntaan. Yksi Roostersin hyökkäyksen hahmoista on alkukaudesta ollut oikea tackle Iiro Luoto, joka palasi monen vuoden tauon jälkeen kasvattajaseuraansa. – Iirosta huokuu ammattimaisuus. Hän ohjaa muita, kommentoi peliä rakentavasti huddlessa, katsoo huolellisesti pelinauhat. Asenne on huikea, Hakala kehaisee niin NFLE:n kuin Eurobowlinkin voittanutta linjamiestä. Butchersin puolustuksen kompastuskiviä kauden avauksessa oli juoksun puolustaminen. Trojans siivutti mustapaitaisia maata pitkin lähes seitsemän jaardin keskiarvolla. Rafael Pineda ja Tero Kontiainen ovat isossa roolissa Spearsin pysäyttämisessä perjantaina. Roosters on edennyt viime vuosina Vaahteraliigassa voitosta voittoon. Edellisen kerran joukkue hävisi Vaahteraliigan päätöskierroksella 2012. Tuolloin joukkue tosin lepuutti avainpelaajiaan. Voittaja oli tuossa ottelussa oli perjantain vastustaja Butchers. Mielenkiinnon kohde: satoja downeja Osalle Roostersin pelaajista perjantain peli on jo kauden kahdeksas ottelu – määrä, johon muut joukkueet yltävät vasta elokuun alkuviikoilla. Mukaan mahtuu IFAF Champion’s Leaguen pelejä ruotsalaisjoukkueita vastaan ja kaksi pre season –peliä. 13 Roostersin pelaajaa pelasi lisäksi maajoukkueen matkassa kolme tiivistahtista ottelua EM-kisoissa. Nyt punapaitaiset pelaavat kolmannen Vaahteraliigan ottelunsa reilun puolentoista viikon sisällä. Roostersin onneksi joukkueelta löytyy laaja vaihtomiehistö, jota on voitu hyödyntää selkeiksi käyneissä otteluissa tehokkaasti. Butchersilla tilanne on päinvastainen: pelejä on ollut vähemmän, mutta pelaajamateriaali pakottaa tietyt pelaajat pelaamaan sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja ottelut alusta loppuun. 27.6. kello 18.30 Porvoon Keskuskenttä Butchers – Roosters NelonenPro2 ja Ruutu.fi näyttävät ottelun suorana lähetyksenä ennakkotunnelmineen kello 18 alkaen.
Joukkueiden ilmoittamat aloituskokoonpanot: Butchers, hyökkäys: Butchers, puolustus:
QB 16 Jabari Harris DE 74 Roni Paananen RB 8 Niko Pennanen DT 75 Roni Pöntinen RB 7 RJ Jackson DT 93 Toni Koskela WR 44 Ville Kurvinen DE 8 Niko Pennanen WR 6 Phung Nguyen SLB 5 Niko Roiko WR 81 Matias Aalto MLB 2 Rafael Pineda LT 50 Antti Martikka WLB 92 Tero Kontiainen LG 51 Marko Puustinen CB 10 Robert Karlsson C 78 Arttu Tennberg SS 7 RJ Jackson RG 73 Pasi Lautala FS 32 Toni Nyström RT 69 Jari Mononen CB 22 Toni Haukkamaa
Roosters, hyökkäys: Roosters, puolustus: QB 8 Robert Johson DE 53 Samuli Vehkomäki RB 11 Jaycen Spears DT 97 Lauri Vainio WR 83 Markus Lievonen DT 74 Aaro Eliasson WR 33 Ville Roitto DE 55 Lasse Kankaapää WR 10 Ilkka Laitinen SLB 43 Santtu Äyräväinen WR 19 Lauri Pehu-Lehtonen MLB 49 Roni Salonen LT 77 Akseli Kaasalainen WLB 45 Aarno Sjöblom LG 64 Aleksi Kriivarinmäki CB 4 Pekka Rantala C 54 Mikko Toiminen SS 87 Nicholas Madsen RG 65 Jere Lahti FS 39 Miikka Lievonen LT 66 Iiro Luoto CB 3 John Clements |
