Vaahteraliigaennakko: TAFT
11.6.2014
|
Kuusisto: Tavoitteena parantaa peliä viime kaudesta. TAFTin oma katsaus tulevaan kauteen: Kauden 2013 päätyttyä välieriin elokuussa, oli aika vetäytyä lataamaan akkuja ja aloittaa valmistautuminen kohti seuraavaa kesää. Kaudelle 2014 TAFTin riveissä tapahtui liikehdintää suutaan jos toiseen, ja myös valmennuspuolella nähtiin vaihdoksia, kun pitkään TAFTin hyökkäystä koordinoinut Oskari Niemi päätti täksi kaudeksi jättää valmennustehtävät ja keskittyä nauttimaan lajista katsomon puolelta. Päävalmentaja Kuusisto otti hoitaakseen myös hyökkäyksen koordinaattorin roolin, ja onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka valmentaja Kuusisto täyttää Oskari Niemen jättämän aukon joukkueen hyökkäyksen koordinaattorina. Päävalmentaja tiedostaa myös itse muuttuneen tilanteen: ”Minulla on suuret saappaat täytettävänä. Kaikista muutoksista huolimatta tulemme näyttämään hyvin samanlaiselta joukkueelta kuin aikaisempina vuosina.” Valmennuspuolella nähtiin muitakin muutoksia, kun pitkän uran pelaajana tehnyt Risto Hakkarainen saapui valmentamaan TAFTin laitahyökkääjiä. Hakkarainen on edustanut urallaan Helsinki Wolverinesia ja Vantaan TAFTia. Vielä viime kaudella laitahyökkääjän tontilla puuhastellut Ville Eskelinen on myös mukana laitahyökkääjien valmennuksessa. Myös puolustuksen puolella nähdään uusia valmentajia, kun TAFTin vahvaan valmennusrinkiin liittyi tukimiesten valmentajaksi TAFTissa pitkään pelannut Tony Mäkinen, sekä takakentän valmentajaksi Stefan ”Eti” Karkulahti. Linjamiesten valmentamisesta on vastannut koko harjoittelukauden ajan kokenut Mika Alanen. Joukkueen päävalmentaja J-P Kuusisto on todella tyytyväinen valmennustiimiinsä: ”Apuvalmentajien rooli joukkueessa on tärkeämpi kuin yksittäisen päävalmentajan. Apuvalmentajat tekevät kovimman työn pelaajien taidon kehittämisen ja pelikirjan installoinnin suhteen. Apuvalmentajat tekevät päävalmentajan, eikä toisinpäin. Olen todella kiitollinen siitä, että nämä valmentajat haluavat työskennellä minun kanssani.” Pelkästään valmentajapuolelle eivät muutokset jääneet, sillä joukkueesta puuttuu muun muassa pelinrakentaja Miro Kadmiry, joka suuntasi kesäksi Eurooppaan, Saksan kovatasoiseen GFL2-sarjaan. Välivuotta pitäneet Kasper Villa ja Mikko Parikka palaavat sinipaitaan, ja uusina pelaajina TAFT faneille esiintyvät Sipoon Bulldogsista tullut Roope Metsä, Helsinki 69ersista Mika Vuorensola, jääkiekkokaukalosta nurmelle vaihtanut Patrik Pöllänen, sekä Aalto Predatorsin yliopistojoukkueesta Matti Raski ja Oliver Parsons. Päävalmentaja Kuusisto, kuinka talvitreenit ovat joukkueen osalta sujuneet? "Joukkue on tulostasoissa mennyt eteenpäin. Olemme mitanneet fyysistä kehittymistä NFL Combine –tilaisuudesta tutuilla testeillä. Pelillisesti olemme pyrkineet tekemään systeemeistä helpommin toteutettavan, että pelaajat ajattelemisen sijaan suorittaisivat kentällä. Useasta uudesta pelaajasta huolimatta olemme mielestäni valmiimpia kauden alussa kuin vuosi sitten. Tästä voi päätellä, että olemme fyysisten ominaisuuksien lisäksi kehittyneet myös taidollisissa asioissa. Tämä yhdistelmä näkyy luonnollisesti parempana suorittamisena kentällä." Amerikkalaisvahvistuksien sopimukset solmittiin hyvissä ajoin, ja he myös saapuivat Suomeen jo huhtikuun puolella. Millä tavoin heitä on pyritty käyttämään hyödyksi joukkueen valmistautuessa kauteen? "Pojat (John, Max ja Garrett) ovat sopeutuneet hyvin Suomeen ja joukkueeseen. Heiltä on pyydetty palautetta pelillisistä asioista, sillä useamman näkökulman saaminen on hyvää sparrausta niin valmentajille kuin pelaajille. Nyt kun aikaa on ollut enemmän kuin aikaisempina vuosina, pelikirjaa on voitu ajaa hyvin sisään koko joukkueelle. Tällä tavoin joukkue on valmiimpi kauden alussa." Päävalmentaja Kuusisto, mitä mietteitä sarjaohjelma herättää, kohtaatte kaksi kertaa sekä hallitsevan mestarin Helsinki Roostersin, että 1-divisioonasta nousseen, kovia vahvistuksia hankkineen Turku Trojansin? "Sarjaohjelma on se mikä se on. Ohjelmalla ei ole meille merkitystä. Loppujen lopuksi kaikki vastustajat pitää pystyä voittamaan jos halutaan menestyä." TAFT pelaa mielenkiintoisen vieraspelin runkosarjassa Kouvola Indiansia vastaan, sillä peli pelataan Kotkassa Arto Tolsa Areenalla lauantaina 26.7, juuri Kotkan Meripäivien aikaan. Mitä ajatuksia tämä herättää? "Odotan ottelua innolla. On hienoa, että Indians sai järjestettyä suuren tapahtuman yhteyteen tämän ottelun. Toivottavasti myös tapahtumassa vieraileva väkimassa löytää tiensä katsomoon. Aina kun ympäristö on eri ja yleisöä on paljon antaa se lisää potkua tekemiseen. Toivottavasti TAFT fanit löytävät myös ottelupaikalle juhlahumusta huolimatta." Mitkä ovat joukkueen tavoitteet tulevalle kaudelle? "Etenemme askel kerrallaan ja taistelemme jokaisen ottelun voitosta. Tavoitteena on parantaa peliä viime kaudesta. Mikäli tässä onnistutaan, pitäisi kauden jatkua pitkälle syyskuuhun. Tärkeintä on keskittyä olennaiseen, eli omaan tekemiseen. Valmentajat valmentavat, pelaajat pelaavat ja tuomarit tuomitsevat. Kova työ palkitsee aina ja omaan tekemiseen on uskottava." TAFT toivottaa kaikki fanit tervetulleiksi matkalle kohti syksyn pudotuspelejä ja tietysti mukaan kaikkiin kauden otteluihin kannustamaan sinivalkoisia hyviin suorituksiin!
Kauden kynnyksellä otamme katsauksen TAFT valmennustiimiin. Ensimmäisenä esittelyuorossa päävalmentaja J-P Kuusisto. Vantaan TAFT on tullut viime vuosina tunnetuksi hyvästä valmennustiimistä. Useamman vuoden joukkueen päävalmentajana toiminut Rami Lilja nosti joukkueen 2-divisioonasta Vaahteraliigaan, ja nyt vetovastuuta kantaa toista vuotta peräkkäin J-P Kuusisto. Kaudella 2013 Kuusisto sai keskittyä päävalmentajan tehtäviin, mutta täksi kaudeksi vastuu kasvoi, kun Oskari Niemi jättäytyi pois hyökkäyksen koordinaattorin roolista. Päävalmentaja Kuusisto vastasi huutoon, ja otti hoitaakseen myös joukkueen hyökkäyksen valmennuksen. Hänen kontolleen kuuluu myös keskushyökkääjien valmennus. Avukseen tähän tehtävään Kuusisto on kasannut vahvan valmennustiimin, johon kuuluu suomalaisen jenkkifutiksen koko huomioon ottaen yllättävän paljon jäseniä (7 hlöä). Päävalmentaja J-P Kuusisto, mitä täytyy ottaa huomioon valmennustiimiä kasatessa? - Pitää löytyä tiettyjä vahvuuksia, taidollista osaamista ja tietysti tietoakin. On myös todella tärkeää, että valmennustiimiin saa osaamista eri pelipaikoista. Meillä on mielestäni kattava tiimi, jokaiselle pelipaikalle spesialisti. Myös erilaisia persoonia on hyvä olla tiimissä. Olet itse edennyt pitkän kaavan kautta päävalmentajaksi, pelivuosia on takana 14 ja olet jo valmentanutkin vuodesta 2004. Koetko tärkeäksi, että päävalmentajalla on pitkä kokemus lajista? - Riippuu paljon siitä mitä päävalmentajalta haetaan. Siitä on ehdottomasti hyötyä, mutta pitää myös osata johtaa. Jenkkifutistietous ei ole kaikki kaikessa. Päävalmentajan rooli on kuitenkin ohjata ja johtaa toimintaa valmentajien osalta, ja valmentajat jalkauttavat asiaa pelaajille. Päävalmentajalla on se visio, mitä halutaan toteuttaa ja päävalmentaja sanoo viimeisen sanan. Joukkue on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän pelaajien ja apuvalmentajien summa kuin päävalmentajan. Kädenjäljen on hyvä näkyä, mutta kaikki juontaa pelaajista ja apuvalmentajista. Missä joukkue on mielestäsi kehittynyt sen jälkeen, kun astuit TAFTin päävalmentajan saappaisiin? - Tasaisesti monella osa-alueella, mikä on tietysti pitkän työn tulosta. En ota kunniaa siitä, että joukkue kehittyy. Pelaajat tekevät duunin, valmentajat auttavat siinä työssä ja antavat valmiuksia pelaajille kehittää itseään. Fyysisellä puolella ollaan menty eteenpäin, sillä siihen on panostettu vuosi vuodelta enemmän. Millainen olet valmentajana? - Minun valmentamistyyli ei ole niin kovin diktaattorimainen, vaan yritän saada kaikki osallistumaan. Olen erittäin tyytyväinen valmennustiimiini ja siihen tiedon määrän mikä heillä on. Toinen vuosi on tietenkin omalla tavallaan helpompi, pelaajat tietävät paremmin mitä odotan heiltä ja minä tiedän mitä pelaajat odottavat minulta. Mitä kehitettävää näet itsessäsi valmentajana? - Kehitettävää on aina. Koskaan ei tule valmista. Yksittäisenä asiana nimeäisin taidon pitää motivaatiopuheita. Negatiivinen huutaminen onnistuu helposti, mutta positiivinen innostaminen ei oikein meinaa luonnistua suomalaiselta jurolta. |
