U19 PM-kisat peruttu
12.8.2020
|
Amerikkalaisen jalkapallon U19-ikäluokan PM-kisat oli tarkoitus järjestää tänä vuonna Tanskassa 14-17. lokakuuta Pohjoismaiset lajiliitot ovat kokoontuneet säännöllisesti viimeisten viiden kuukauden aikana seuraten covid-19 pandemian tilannetta osallistujamaiden alueilla. Elokuun 10. päivänä pidetyssä kokouksessa liitot raportoivat kukin pandemian tilanteesta maassaan sekä viranomaisten asettamista rajoituksista ja päättivät yksimielisesti siirtää U19 PM-kisat vuodelle 2021 Kaikista tärkeintä on pelaajien, valmentajien ja toimihenkilöiden turvallisuus. Epävarmuus valmentajien, pelaajien ja henkilökunnan terveydestä ja turvallisuudesta sekä Pohjoismaiden matkustussääntöjen rajoitukset, tekivät päätöksen tekemisestä helppoa. Hyväkin uutinen seassaVuoden 2021 U17 kisat tullaan pelaamaan Suomessa |
