WUC 2014

7.5.2014


Vas. Japani-ottelun team MVP Henri Routila ja päävalmentaja Tero Virtanen.
Vas. Japani-ottelun team MVP Henri Routila ja päävalmentaja Tero Virtanen.
Vas. Meksiko-ottelun team MVP Sebastian Berntsson ja päävalmentaja Tero Virtanen.
Vas. Meksiko-ottelun team MVP Sebastian Berntsson ja päävalmentaja Tero Virtanen.

Suomi valmistautuu taistelemaan MM-pronssista ensi lauantaina

Uppsalassa pelattaviin ensimmäisiin opiskelijoiden amerikkalaisen jalkapallon MM-kilpailuihin osallistuva Suomen joukkue koki toisen suurinumeroisen tappion peräjälkeen. Sunnuntaina Japanin joukkue teki tehokasta jälkeä ja voitti ottelun Suomea vastaan 84-0.

Suomen joukkueen MVP -  RB Henri Routila

Meksiko osoitti vahvuutensa heti ottelun alussa ja karkasi jo taukoon mennessä turvalliseen 34-0 -johtoon. Lopussa taululla seisoivat lukemat 53-0 Meksikon hyväksi. Uutena miehenä Suomen kokoonpanossa nähtiin Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Valtteri Arvonen.

Selvistä numeroista huolimatta Meksikon joukkueen parhaana palkittu pelaaja piti tämän päivän ottelua aikaisempaa Ruotsi-kohtaamista tiukempana. ”Suomen joukkue on vahva ja pelaa hyvin fyysisesti”, hän selvitti.

Suomen maajoukkueen päävalmentaja näki myös isoista numeroista huolimatta kehitystä.

- Tavoitteena oli pelata paremmin kuin Japania vastaan. Kovaa joukkuetta vastaan tavoitteet olivat 1. yritysten saavuttaminen, Meksikon hyökkäyksen pitkiin yrityssarjoihin pakottaminen. Japanin hyökkäys teki yli 600 hyökkäysjaardia Suomea vastaan. Meksikolla lukemat jäivät alle 400 jaardiin. 

Suomen joukkueen MVP -  QB Sebastian Berndtsson

Suomen opiskelijamaajoukkueen viimeinen vastustaja on juuri lauantaina 10.5. vastaan tuleva Ruotsi. Tuossa pelissä panoksena ovat pronssiset mitalit.
Japani ja Meksiko – turnauksen kaksi ylivoimaisesti parasta joukkuetta – ratkaisevat kullan kohtalon sunnuntaisessa kohtaamisessaan.

Tilastot Suomi-Kiina -ottelusta

Tilastot Japani-Suomi -ottelusta

Tilastot Suomi-Meksiko -ottelusta

Videot Suomi - Kiina 

Videot Japani-Suomi

Videot Suomi-Meksiko


Suomen joukkue opiskelijoiden amerikkalaisen jalkapallon MM-kisoissa 1.-11.5.2014
       
Nro Pelaaja Pelipaikka Korkeakoulu
5 Sebastian Berndtsson QB Novia-ammattikorkeakoulu
7 Matti Airaksinen LB Tampereen ammattikorkeakoulu
8 Matti Raski RB Aalto-yliopisto
9 Antero Kivinen LB Turun yliopisto
11 Markus Häkli WR Turun yliopisto
12 Marcus Siiskonen WR Åbo Akademi
20 Jussi Taipalmaa DB Tampereen teknillinen yliopisto
21 Nhamo Zinhu WR Satakunnan ammattikorkeakoulu
22 Ville Rontu DB Aalto-yliopisto
28 Toni Tidenberg DB Maanpuolustuskorkeakoulu
32 Henri Routila RB Turun yliopisto
42 Paavo Pennanen LB Tampereen ammattikorkeakoulu
51 Sander Toomla OL Aalto-yliopisto
54 Lauri Lavanti DL Aalto-yliopisto
56 Tomi Ristilä OL Turun ammattikorkeakoulu
60 Tuomas Tammero OL Turun yliopisto
61 Topias Räty DL Hämeen ammattikorkeakoulu
65 Hannes Mattila OL Tampereen ammattikorkeakoulu
70 Ville Väänänen OL Åbo Akademi
76 Mikael Lindroos OL Turun yliopisto
77 Juho Pietilä DL Tampereen teknillinen yliopisto
80 Valter Sandström WR Aalto-yliopisto
81 Esa Pietikäinen DB Kajaanin ammattikorkeakoulu
91 Valtteri Arvonen LB Turun ammattikorkeakoulu
95 Mikko Rastas DL Maanpuolustuskorkeakoulu
       
Jussi Honkonen, joukkueenjohtaja    
Tero Virtanen, päävalmentaja    
Toni Bärlund, valmentaja    
Henri Kotanen, valmentaja    
Arttu Koivisto, valmentaja    
Aki Ollenberg, valmentaja    
Sami Telenius, valmentaja    
Jasmiina Friman, hieroja    
Samuli Jalonen, hieroja    
Jukka Tirri, delegaation johtaja