Garrett Griffeth TAFTin kolmas amerikkalaisvahvistus
12.3.2014
|
|
Takamies Hastings Collegesta Vantaalle. TAFT on palkannut kolmanneksi amerikkalaispelaajakseen 22-vuotiaan Garrett Griffethin. Griffeth valmistuu NAIA-tason Hastings Collegesta keväällä. Ensimmäisellä kaudellaan Hastings Collegessa hän pelasi sekä hyökkäyksessä laitahyökkääjänä että puolustuksen takakentällä, mutta seuraavilla kausilla hän pelasi vain puolustuksessa. Pelipaikka löytyi sekä kulmapuolustajan tontilla sekä safetynä. - Garrett ei ole fyysisin pelaaja, mutta on kentällä nopea ja varma taklaaja. Näillä ominaisuuksilla hän pystyy pelaamaan laajalla alalla kenttää monipuolisesti. Yksi merkittävä tekijä valintaan oli myös se, että hänellä on kokemusta molemmin puolin palloa. Hän pelasi pelinrakentajana high schoolissa ja yliopistossa usealla eri pelipaikalla, päävalmentaja J-P Kuusisto sanoo. - Valmennustiimin kesken käytyjen neuvottelujen perusteella päädyimme tuomaan toisen takamiehen tukemaan puolustusta. Griffeth itse odottaa tulevaa kautta innolla. - Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta päästä pelaamaan hienoon organisaatioon. Heidän historiansa ja maine ammattimaisena ja rehtinä joukkueena ja organisaationa tekivät minuun vaikutuksen. Tuttavani, myös TAFTille tuttu Jordan Barta (2012) kehui vuolaasti joukkuetta, faneja ja kaupunkia, joten minun oli helppo tehdä päätös joukkueeseen liittymisestä. TAFTin muut amerikkalaisvahvistukset ovat pelinrakentaja John Kelly ja takamies Max Shubert. |