Jonny West Trojansin pelinrakentajaksi

23.12.2013


Franklin Collegen pelinrakentaja Turkuun Brett Dietzin suosituksesta.

Vaahteraliigaan palannut Turun Trojans on pestannut ensi kauden pelinrakentajakseen yhdysvaltalaisen Jonny Westin. West (190 cm / 88 kg) pelasi yliopistojenkkifutista kolmosdivisioonatason Franklin Collegessa. West päätti yliopistouransa kuluneeseen kauteen. Hän heitti 12 ottelussa 40 touchdownia ja 3 921 jaardia. Yliopistourallaan hän heitti yhteensä 105 touchdownia ja hieman yli 10 000 jaardia. 36 pelaamastaan ottelusta West voitti 27.

Trojansin vuoden 2004 pelinrakentajalla Brett Dietzillä oli suuri rooli ensi kauden pelinrakentajan löytämisessä.

- Keskustelin Brettin kanssa ja annoin ohjeeksi etsiä pelinrakentajan, joka ei ainakaan olisi häntä huonompi, päävalmentaja Mikko Virolainen naureskelee.

Jonny West odottaa ensi kautta innolla.

- Olen vakuuttunut, että luvassa on upea kokemus. Valmentaja Dietzillä oli iso vaikutus päätökseeni jatkaa pelaajauraani Suomessa, ja hänellä oli pelkästään hyvää kerrottavaa Suomesta, Turusta ja Trojansin organisaatiosta, West toteaa. Omiksi vahvuuksikseen hän nostaa perusteellisen valmistautumisen otteluihin, johtamiskyvyt sekä pelinlukutaidon.