|
SAJL:n varsinainen liittokokous pidettiin sunnuntaina 1.12. Seinäjoella.
Kokous hyväksyi hieman yli miljoonan euron talousarvion vuodelle 2014. Tuleva vuosi tulee olemaan kansainvälisten otteluiden osalta erittäin vilkas. Miesten joukkue osallistuu Itävallassa pelattaviin EM-kisoihin, joissa karsitaan myös Euroopan maapaikat v.2015 MM-kisoihin. Lisäksi opiskelijoiden maajoukkueet osallistuvat FISU:n järjestämiin MM-kisoihin Uppsalassa.
Kokous valitsi seuraavalle kaksivuotiskaudelle jatkamaan liiton varapuheenjohtajaksi Esa Haaviston (Turku). Hallituksen jäseniksi kokous valitsi jatkamaan Mika Lindholmin (Kouvola) ja uutena jäsenenä Teemu Lahden (Hämeenlinna). Uudeksi varajäseneksi valittiin Seppo Evwaraye (Vaasa). Valittujen henkilöiden lisäksi liittohallituksessa jatkavat puheenjohtaja Roope Noronen (Helsinki), varapuheenjohtaja Mikko Vento (Porvoo) ja jäseninä Ari Havulehto (Seinäjoki) ja Sari Kuosmasen (Jyväskylä) sekä varajäsenenä Veikko Lamminsalo (Vantaa).
Kokouksessa hyväksytyt kilpailusääntömuutokset ja sarjamääräykset julkaistaan myöhemmin.
SAJL liittohallitus 2014 Roope Noronen puheenjohtaja Esa Haavisto varapuheenjohtaja Mikko Vento arapuheenjohtaja Sari Kuosmanen hallituksen jäsen Ari Havulehto hallituksen jäsen Teemu Lahti hallituksen jäsen Mika Lindholm hallituksen jäsen Seppo Evwaraye hallituksen varajäsen Veikko Lamminsalo hallituksen varajäsen
|