|
|
Facebook-kommentit toivat yhden ottelun mittaisen rangaistuksen.
Wolverinesin apuvalmentaja Peetja Mannila on tuomittu yhden ottelun mittaiseen toimitsijakieltoon Crocodiles-ottelun jälkeisten Facebook-kommenttiensa takia. Mannila arvosteli ottelun tuomaristoa kovin sanoin.
Kurinpitovaliokunnan päätöksessä muistutetaan, että lajin parissa toimivat henkilöt saavat kirjoittaa Facebookiin tai vastaavaan mediaan oman näkemyksensä ottelun kulusta ja tuomaritoiminnasta. Samalla kuitenkin tulee muistaa, että Facebookissa julkaistavat kirjoitukset ovat kaikkien kirjoittajan sivuille pääsevien nähtävillä ja näin ollen helposti hyvin julkisiksi muuttuvia, vaikka kirjoittaja olisikin rajoittanut Facebook-profiilinsa julkisuutta.
- Jos ottelussa valmentajana, pelaajana tai muussa ominaisuudessa toiminut henkilö kommentoi Facebookissa tai vastaavassa mediassa tuomaritoimintaa, laadittavat kirjoitukset eivät saa sisältää materiaalia, joka objektiivisesti arvioiden voidaan kokea loukkaavaksi tai halventavaksi tuomaria, pelaajaa, valmentajaa tai muuta ottelutapahtumaan osallistunutta henkilöä kohtaan riippumatta jälleen siitä, ovatko esimerkiksi tuomariston ratkaisut olleet kirjoittajan mielestä sääntöjen näkökulmasta oikeita tai vääriä, kurinpitovaliokunnan päätöksessä todetaan.
Mannila nimesi tuomaritoimintaa arvostelleessa päivityksessään kolme ottelussa toiminutta tuomaria, ja muun muassa toivoi että heitä ei tarvitsisi kentällä nähdä.
Valiokunta kuitenkin muistuttaa, että tuomareiden tehtävänkuvaan kuuluukin osana myös se, että he joutuvat aika ajoin kritiikin kohteeksi ottelun aikana tekemiensä ratkaisujen johdosta riippumatta siitä, ovatko ratkaisut olleet sääntöjen näkökulmasta oikeita tai vääriä.
Mannila on toimitsijakiellossa päätöskierroksen 69ers-ottelun. Liite: Kurinpitovaliokunnan päätös
|