Jaguaarit tarvitsee voiton noustakseen pois jumbosijalta

16.8.2013


Butchersin ja Jaguaarien kausi päättyy lauantaina.

Jyväskylän Jaguaarit tarvitsee voiton lauantaisesta Butchers-ottelusta noustakseen seitsemänneksi 69ersin ohi. Tämä vaatii myös Wolverinesin voittoa 69ersista. Jaguaarit lähtee otteluun haasteellisista lähtökohdista, sillä pelinrakentaja Evan Mozzochi palasi kotimaahansa ja pelinrakentajan tontille palaa kahden välivuoden jälkeen seuran oma kasvatti, entinen maajoukkuemies Santeri Supi.

- Emme odota sateentekijän roolia Santerilta. Haluamme hänen johtavan hyökkäystä sujuvasti ja mahdollistavan sen, että muut pelaajat voivat keskittyä siihen, mitä he parhaiten osaavat, päävalmentaja BJ Jensen sanoo.

Butchers on jo menettänyt pudotuspelimahdollisuutensa. Samalla katkesi seuran 11 kauden mittainen pudotuspeliputki.

Porvoolaiset voittivat joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen 40-0. Sen jälkeen Jaguaarit on tosin saanut Perttu Ahilan mukaan tuomaan isojen pelien uhkaa hyökkäykseensä.

Butchersin puolustus on ollut liigan paras juoksua vastaan tällä kaudella. Porvoolaisia vastaan on juostu vain 83 jaardia per peli. Jaguaarien heittopuolustus on puolestaan ollut liigan heikoin, ja vastassa on kova haaste Ville Kurvisen ja Micky Kyein muodostamaa tehokaksikkoa vastaan. Kyei on ottanut kiinni 53 heittoa, Kurvinen 44.

Jyväskylässä on ehditty jo miettiä kauden jälkeisiä asioita.

- On ottelun lopputulos sitten voitto tai tappio, tulee meidän varmasti punnita kauden jälkeen hetki ensi vuoden sarjatasoa. Voitolla saamme kuitenkin pitää kaikki vaihtoehdot omissa käsissämme, kertoo Jaguaarien puheenjohtaja Reo Landen.

 

 

Viikko 12 16-19.8.
17.08. kello 17.00 Palokka
  Jaguaarit  -  Butchers http://www.sajl-tilastot.net/jag/xlive.htm
 
 
17.08. kello 17.00 Velodromi
  69ers  -  Wolverines http://www.sajl-tilastot.net/69s/xlive.htm
 
 
18.08. kello 17.00 Kuusankosken urheilupuisto
  Indians  -  Roosters http://www.sajl-tilastot.net/ind/xlive.htm
 
 
18.08. kello 18.00 ISS Stadion
  TAFT  -  Crocodiles http://www.sajl-tilastot.net