Ykkösen runkosarja päätökseen
12.8.2013
![]() |
Välierissä Trojans-Saints ja Northern Lights-Ghosthunters. Ykkösdivisioonan runkosarja päättyi viikonloppuna. Hyvinkään Falcons ei pystynyt ottamaan vaadittua 29 pisteen voittoa ja jäi puotuspelien ulkopuolelle. Falconsin 19-0 kaatanut Ghosthunters piti asemansa pudotuspeliviivan yläpuolella ja matkaa välierissä Oulun Northern Lightsin vieraaksi. - Oulu on meille mieluinen vastustaja. Olemme pelanneet kauden aikana kahdesti ja molemmilla kerroilla ottelut ovat päättyneet hyvin pienillä marginaaleilla, Ghosthuntersin päävalmentaja Rami Lilja sanoo. Runkosarjan ylivoimainen voittaja Trojans ja neljänneksi sijoittunut Saints kohtaavat uudelleen heti ensi viikonloppuna. Lauantaina Trojans vei voiton 44-6. - Vaikea heiltä on mitään silmiinpistäviä heikkouksia löytää, tasaisen hyvä nippu kaikin puolin. Olen sitä mieltä että kaiken osuessa kohdalleen pystymme antamaan Turulle koko rahan edestä ja haastamaan tosissaan ottelun voitosta. Sen rakentaminen alkaa oman pään sisältä, Saintsin valmentaja Teemu Majander arvioi. Sipoon Bulldogs jäi runkosarjan viimeiseksi ja ilman voittoja. Sipoolaisten piste-ero on 529 pistettä miinuksella.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
