Roosters ja Indians kohtaavat kärkikamppailussa
16.6.2013
![]() |
Leivoja: Olemme päässeet puskista yllättämään. Harva uskoi ennen kauden alkua, että juhannuksen alla pelattava Roostersin ja Indiansin ottelu olisi kierroksen kärkikamppailu. Nousijajoukkue Indians on yllättänyt monet ja kaatanut Jaguaarit ja Butchersin. Roostersin ja TAFTin tavoin joukkueen saldona on 2-0. - Kyllähän me varmaan olemme päässeet vähän puskista yllättämään, kokenut päävalmentaja Kari Leivoja toteaa. - Ja kyllä pitää sanoa että ollaan myös saatu tehtyä niitä asioita mitä olemme treenanneet, vaikka täytyy samaan hengenvetoon sanoa että on tässä vielä paljon tekemistäkin, Leivoja puntaroi. - Joukkueessa on todella hyvä fiilis! Mutta samalla pitää muistaa että ei tässä mitään ole vielä voitettu. Viime kaudella ykkösdivisioonassa toiseksi sijoittunut joukkue on uudistunut melkoisesti, ja Indiansilla on riveissään kymmenen uutta ulkomaalaispelaajaa. Kymenlaakson suunnalla onkin tehty töitä joukkueen yhtenäisyyden eteen. - On ollut pari yhteistä päivää koko joukkueen kanssa. On mätkitty golf-palloja metsään, grillailua ja muuta sellasta. Joukkueen monipuolinen amerikkalaiskolmikko Columbus Givens, Chaz Thompson ja Vincent Pervis on ollut suuressa roolissa alkukaudesta. - Kyllä pojat ovat oman osansa tehneet. Tässä ollaan vielä kehitysvaiheessa siinä että miten kukin antaa joukkueelle kaiken osaamisensa. Ja niin pitää ollakin. Jos nyt olisi jo kaikki annettu niin ei sekään hyvä olisi, Leivoja sanoo. Roosters-leirissä tiedetään mihin varautua. - Indians pelaa tyypillistä spread-hyökkäystä, josta juostaan paljon zone read -juoksua. Juoksun kanssa vastuiden pitää olla kunnossa, Heittotilantiessa Givensiin täytyy päästä paineen kautta kiinni ja tehdä varmat taklaukset linjan takana. Myöskin takakenttämme täytyy pysyä kurinalaisesti peitoissa mikäli Givens pystyy omalla liikkeellään pitämään pelejä hengissä, päävalmentaja Juha Hakala sanoo seuran nettisivujen otteluennakossa. Roostersia vastaan Indians joutuu miettimään aivan eri asioita kuin viime viikon vastustajaa varten. - Tämä on juuri päinvastanen juokkue kun Porvoo oli. Se mihin meidän pitää keskittyä enemmän on heittopuolustus. Taas hyökkäyksessä pitää parantaa linjan pelaamista, Leivoja sanoo. Robert Johnsonin johtaman heittopelin lisäksi Roostersin juoksupelikin on toiminut mukavasti kahdessa ensimmäisessä pelissä. Alex Kuronen on täyttänyt Henri Jussilan saappaat ja juossut yhteensä 108 jaardia 6,4:n keskiarvolla ja tehnyt kaksi touchdownia. Ottelun livetilastot: http://www.sajl-tilastot.net/roo/xlive.htm
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
