Butchers kaatoi Jaguaarit
16.6.2013
![]() |
Vajaamiehiselle porvoolaisjoukkueelle 40-0 -voitto. Viime viikolla Indiansille taipunut Porvoon Butchers otti kauden toisen voittonsa kukistamalla Jyväskylän Jaguaarit 40-0 (20-0). Jaguaarit on 69ersin tavoin yhä nollakerhossa. Jyväskyläläiset aloittivat ottelun hyvin hyökkäyksessä, mutta pelinrakentaja Evan Mozzochin kaksi syötönkatkoa katkaisivat joukkueen hyökkäysvuorot. Sen jälkeen Butchersin puolustus tiivisti otettaan, ja lopulta Jaguaarit eteni koko ottelussa vain 137 jaardia. Mozzochin 22 heitosta onnistui vain kuusi. Vajaamiehisenäkin Butchersin hyökkäys eteni 414 jaardia, joista 351 Bill Ashburnin heitoilla. Hän heitti viisi touchdownia, joista kolme Ville Kurviselle. Kymmenellä kiinniotolla hän eteni 205 jaardia. Kurvinen teki kolme touchdownia myös viikko sitten. Micky Kyei teki kaksi touchdownia. Porvoolaiset pelasivat ilman keskushyökkääjä Clinton Grahamia, lisäksi hyökkäyksen linjan kokoonpanoa oli jouduttu rukkaamaan uuteen uskoon. Hyvin pelannut Butchersin puolustus onnistui tilanteessa 26-0 pysäyttämään Jaguaarien hyökkäyksen kahdeksan yritystä kymmenen jaardin sisällä. Se käytännössä tappoi Jaguaarien viimeisenkin takaa-ajon puhdin. Porvoolaispuolustuksen ykkösnimi oli Tero Kontiainen yhdeksällä taklauksellaan. Butchers teki ottelun jo ratkettua vielä viimeisillä minuuteilla kaksi touchdownia ja viimeisteli loppulukemiksi 40-0. Ottelun tilastot:http://www.sajl-tilastot.net/but/xlive.htm
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
