Jalon Scott vahvistaa TAFTin puolustuksen takakenttää

9.4.2013



Susquehannan yliopiston kasvatti Vantaalle.

Vantaan TAFT on pestannut kolmannen amerikkalaisvahvistuksensa tulevalle kaudelle. 21-vuotias Jalon Scott vahvistaa joukkueen puolustuksen takakenttää. Safetyn paikalla pelaava Scott (180 cm / 88,5 kg) pelasi vielä viime syksynä yliopistojenkkifutista Susquehannan yliopistossa. Samassa yliopistossa pelasi myös TAFTin keskushyökkääjä Greg Tellish.

- Jalon on huippuatleetti. Safetynä hän pystyy puolustamaan heittoa ja juoksua tasapainoisesti. Jalon on huikea lisä puolustuksellemme, päävalmentaja J-P Kuusisto kertoo. 58 taklauksellaan Scott oli viime kaudella joukkueensa taklaustilaston nelonen. Lisäksi hän otti yhden syötönkatkon ja poimi haltuunsa kolme rähmäystä.

- Hän on pelannut viimeisen pelinsä alle puoli vuotta sitten, eli pelituntuma on hyvin tallella. Tulemme käyttämään Jalonia myös hyökkäyksessä, jossa hän tulee olemaan vaarallinen pelaaja atleettisuudellaan. Odotan innolla tulevaa kautta ja hankittujen vahvistusten edesottamuksia kentällä. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kauteen, Kuusisto jatkaa.

Tellishin ohella TAFTin kauden 2011 pelinrakentaja Derek Pope auttoi rekrytoinnissa.

- Derek Popella oli näppinsä tässäkin mukana, ilman hänen apuaan emme olisi löytäneet
Jalonia.