|
|
Suomella vastassa Ruotsi, Italia, Itävalta, Iso-Britannia ja Espanja alkulohkossa.
Suomi pelaa lohko A:ssa Israelissa. Lohkojen kolme parasta jatkavat puolivälieriin, joissa lohkovoittajilla on ensimmäisellä kierroksella lepo: - Itävalta
- Iso-Britannia
- Ruotsi
- Suomi
- Italia
- Espanja
Lohko B:n joukkueet: - Tanska
- Israel
- Tsekki
- Ranska
- Venäjä
Päävalmentaja Mika Lindholm ennakoi lohko jakoja:
- Itävalta on lohkossa selkeä ennakkosuosikki jo pelkästään Panaman 2018 MM-kisojen perustellaa (paras Eurooppalainen joukkue). Sen takana on tasaisempaa, vaikka hävisimmekin viime syksyn maaottelut Ruotsille, kannattaa muistaa lähtökohdat tuohon otteluun: kolmet 2h harjoitukset, joista neljä käytettiin karsimaan joukkue ja kaksi viimeistelynä ennen otteluita. - Englanti kohdattiin 2017 EM-Tanskassa ja siellä tuli niin-ikään kaksi tappiota heille. Lähtökohdat Tanskassakin oli samat: joukkue pikavauhdilla kokoon ja koneeseen. - Italian olemme kohdanneet 2014 Grosseton MM-kisoissa ja siellä hävisimme 13-8. Espanjan samoissa kisoissa voitimme. Kummatkin joukkueet ovat kuitenkin arvoituksia ennen EM-turnauksia. - Nyt Israeliin matkaavalla joukkueella on takana viime syksyn jälkeen yhdeksän leiripäivää ja joukkue on nivoutunut hyvin yhteen ja joukkueessa on varsin leppoisa mutta päättäväinen tunnelma. Edessä on vielä päivä-leiri Mikkelissä 17.8. Jerusalelmiin matkataan maanantaina 26.8. ja pääsemme viimeistelemään paketin kasaan kisaympäristössä, joka näillä näkymin tulee olemaan varsin helteinen. - Näkisin että joukkueella on hyvät mahdollisuudet olla lohkon kolmen parhaan joukossa, ja pudotuspeleissä kaikki on mahdollista - B-lohkossa selkeät ennakkosuosikit ovat hallitseva Mestari Tanska ja isäntämaa Israel. Tsekki oli Panamassa Israelin edellä ja Ranskassa on myös potentiaalinen jatkoon menijä B-lohkosta.
Naisten joukkueen jo julkaistut pelaajakortit löytyy täältä. Tilastot naisten maaotteluedustuksista Flagissä löytyy täältä. Muista ottaa seurantaan Flagin maajoukkueiden some-tilit:
Flag Football Finland (FB) Flag Football Finland (IG) Flag Football Finland (Twitter)
|