Miesten maajoukkueen päävalmentajahaku

7.12.2020

Miesten maajoukkueen päävalmentaja haussa
Miesten maajoukkueen päävalmentaja haussa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon miesten maajoukkue etsii päävalmentajaa kaudelle 2021. Tehtävästä kiinnostuneita pyydetään lähettämään hakemus ja CV joulukuun 15. päivään mennessä.

Suomen miesten jenkkifutismaajoukkue on Euroopan menestynein maajoukkue lajin kansainvälisen historian ajalta. Viiden Euroopan mestaruuden ohella siniset leijonat ovat voittaneet neljä hopeaa ja kolme pronssia. Viimeisin miesten arvokisamitali on vuoden 2018 koti-EM-kisojen pronssinen.

Tavoitteena Euroopan mestaruus 2021

Vuoden 2021 alustavassa ohjelmassa maajoukkueella on leiri maaliskuussa, leiri ja EM-välierä (vs Ruotsi) elokuun alussa, leiri ja harjoitusottelu (vs Ruotsi) sekä leiri ja mitaliottelu lokakuussa.

Koronan aiheuttamat muutokset toimintaan ovat valitettavasti mahdollisia.

Tehtävästä

Päävalmentaja ottaa johdettavakseen nykyisen valmennus- ja huoltoryhmän ja raportoi tehtävässään maajoukkueiden päävalmentajaryhmän puheenjohtajalle.

  • Tehtävä on osa- ja määräaikainen.
  • Tehtävään valittava ei voi samanaikaisesti toimia valmennustehtävissä miesten Vaahteraliigassa.

Lisätietoja ja hakemukset:

SAJL pj, Roope Noronen 040-7321469 (roope.noronen@sajl.fi)