Wolverines päihitti Trojansin
18.6.2010
|
Turkulaiset pitivät Wolverinesia tiukoilla Wolverines päihitti TrojansinHelsingin Wolverines pysyy mukana Vaahteraliigan kärkikamppailussa kukistettuaan perjantai-illan Nettitv-kamppailussa Trojansin 28-11 (21-11). Turkulaiset saivat otteluun vahvan alun ja pysyivät voittokamppailussa mukana liki ottelun loppuun saakka. Yhden ottelun tällä kaudella voittanut Trojans sai ensimmäiset kaksi pistettään Wolverinesin ensimmäisen hyökkäysvuoron päätteeksi, kun lentopotkun aloitussyöttö lipesi ulos maalialueelta. Heti seuraavalla hyökkäysvuorollan Juha Yli-Arvelan kiinniottotouchdown kasvatti turkulaisjohdon 8-0:aan. Wolverines kavensi Joseph Dossin juoksutouchdownilla, mutta Trojans kasvatti vielä johtoaan Ilkka Marja-ahon 27 jaardin potkumaalilla. Doss nosti kuitenkin kahdella touchdownillaan Wolverinesin 21-11 -taukojohtoon. Toista puoliaikaa tahkottiin pitkään ilman pistesuorituksia. Johnell Wyatte hankki syötönkatkollaan vielä pallon joukkueelleen, mutta hyökkäysvuoro kuivui kokoon neljännellä yrityksellä, kun keskushyökkääjä Wyattelle yritetty aloitussyöttö epäonnistui. Stephen Stokes juoksi viimeiseksi niitiksi touchdownin puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua. Trojansin puolustuksen linja ja tukimiehet onnistuivat hyvin Wolverinesin kovan keskushyökkääjäkaksikon Dossin ja Stephen Stokesin pysäyttämisessä. Pelinrakentaja Cedric Johnson heitti ensimmäisellä puoliajalla vain neljä kertaa, mutta juoksi aina ratkaisevissa tilanteissa tarvittavat jaardit joukkueelleen. Wolverinesin puolustus teki hyvää työtä Trojansin laitahyökkääjä Eric Allenin pimentämisessä. Turkulaisille tappio oli jo neljäs, vaikka joukkue on pelannut selvästi paremmin kuin vaikealla viime kaudella. Joukkueen tie pudotuspeleihin vaikuttaa kuitenkin kauden puolivälissä kiviseltä. Perinteikäs turkulaisjoukkue on pelannut pudotuspeleissä viimeksi viisi vuotta sitten. Tallenne perjantain Nettitv-lähetyksestä julkaistaan osoitteessa http://www.sajl.fi/media/netti-tv/vaahteraliiga_2010/ Wolverines - Trojans 28-11 (6-8,15-3,0-0,7-0) 1. neljännes 2. neljännes 3. neljännes
|