Trojansin Ojanen: Pakotamme Wolverinesin heittämään
17.6.2010
|
Wolverines ja Trojans kohtaavat viidennen kierroksen Nettitv-ottelussa Trojansin Ojanen: Pakotamme Wolverinesin heittämäänTurun Trojans aikoo lähteä jo tutuksi käyneellä puolustuspelisuunnitelmalla Wolverinesin vahvaa hyökkäystä vastaan. - Otamme juoksun pois, ja pakotamme heidät heittämään, päävalmentaja Pauli Ojanen sanoo joukkueensa taktiikasta perjantain Nettitv-otteluun. Wolverinesin hyökkäys on ollut alkukauden tehokkain 170 tekemällään pisteellä. Juoksujaardeja joukkue on kirmannut ylivoimaisesti eniten, 1 103 neljässä ottelussa. Joseph Doss johtaa sekä juoksujaardi- että pistetilastoja 513 jaardillaan ja 13 touchdownillaan. Ojanen myöntää, että myös Wolverinesin pelinrakentaja Cedric Johnson on vaarallinen. - Yritämme pitää hänet keskellä taskussa, emmekä päästää häntä ulkopuolelle. Positiivinen meininkiOjasen ensimmäinen päävalmentajakausi käynnistyi kolmella tappiolla, mutta voittotili aukesi maanantain jumbofinaalissa Saintsia vastaan. - Meininki on ollut positiivinen. Tappio-otteluissa pienet virheemme käänsivät pelin, Ojanen sanoo alkukauden tappioista. Trojans teki Jyväskylän Jaguaarien tavoin rohkean ratkaisun ja lähti kauteen nuorella suomalaisella pelinrakentajalla. Neljässä ottelussa Joonas Andersson on heittänyt yhteensä 447 jaardia, kaksi touchdownia ja kuusi syötönkatkoa. - Hän on pelannut ihan OK. Ensimmäiset pelit menivät ehkä jännityksen piikkiin, mutta hän on parantanut. Hänen virheisiinsä emme ole kaatuneet, Ojanen alleviivaa. Voitokkaassa Saints-ottelussa turkulaisten sankariksi nousi 188-senttinen laitahyökkääjä Eric Allen, joka teki neljä touchdownia. - Hän ja Joseph Doss ovat varmasti kaksi parasta jenkkifutaria Suomessa tällä hetkellä, Ojanen hehkuttaa. Wolverines-Trojans -ottelun lähetys alkaa kello 18.10 osoitteessa http://www.sajl.fi/media/netti-tv/ Ennen ottelun alkua on luvassa molempien päävalmentajien kommentteja sekä Wolverinesin keskushyökkääjän ja naisten maajoukkueen päävalmentajan Teemu Kuusiston haastattelu. Lyö vetoa perjantain Nettitv-pelistä(17.6.2010) Wolverines vahvistuu kahdella konkarilla(17.6.2010) Trojansin Allen viikon pelaaja(17.6.2010) |