Ranskalainen Sophie Hamon Crocodilesiin
11.4.2017
|
Naisten Vaahteraliiga käynnistyy sunnuntaina 7. toukokuuta Kaudella 2016 Naisten Vaahteraliigassa neljänneksi sijoittunut Seinäjoki Crocodiles haluaa tulevalla kaudella kiilata mitalikantaan kiinni. Tätä tavoitetta lähestyäkseen, Crocodiles on hankkinut ranskalaisen Sophie Hamonin vahvistamaan joukkueen linjapeliä. 27-vuotias Hamon voi pelata sekä hyökkäyksen että puolustuksen linjassa sekä sisempänä laitahyökkääjänä. Kotimaassaan Paris Dragonsissa pelaava Hamon on ehtinyt kokemaan jenkkifutista jo useammassakin maassa. Kotimaansa lisäksi ranskalainen on pelannut Englannissa, osallistunut kansainvälisille leireille ja ollut avustamassa EM-kisoissa Espanjassa. – Pidän jenkkifutiksessa siitä, että ikinä ei voi lakata oppimasta, ja aina on mahdollisuus olla parempi pelaajana sekä joukkueena, Hamon kertoo Crocodilesin uutisessa. – Lisäksi pidän yleisesti hengestä, joka vallitsee naisten amerikkalaisessa jalkapallossa maailmalla. Crocodilesiin Hamon kävi tutustumassa jo maaliskuun alussa osallistuessaan joukkueen leirille. – Odotan mielenkiinnolla, miten saan vastattua Suomen tason haasteisiin sekä 11vs11-pelimuotoon, sillä Ranskassa pelaamme 9vs9. Toivon kehittyväni kaikilla osa-alueilla, teknisesti ja fyysisesti mutta myös peliälyllisesti. On mielenkiintoista nähdä, miten Crocodiles lähestyy lajia verrattuna muihin joukkueisiin, joissa olen pelannut. Seinäjoella pelaa tulevalla kaudella kaksi ranskalaista pelaajaa, sillä jo vuosi sitten Crocodilesia edustanut Sylvie Aibache jatkaa Naisten Vaahteraliigassa. Ranskalaiskaksikko edustaa kotimaassaan Dragonsia, jossa juuri alkaneella kaudella pelaa myös Crocodilesin Sara-Maaria Lehtonen. Avauspelissään Dragons otti voiton, mutta päättyneellä viikonloppuna se kärsi niukan tappion Souffelweyersheim Giantsille. Naisten Vaahteraliiga käynnistyy sunnuntaina 7. toukokuuta. Crocodiles saa avauskierroksella Seinäjoella vastaansa Naisten Vaahteraliigaan palaavan Helsinki Wolverinesin. Toisessa avauskierroksen ottelussa Helsinki Roosters kohtaa kotikentällään Pietari Valkyriesin.
Katso myös: |

